Ladataan ilmoitusta
Satakunta 12.2.2021 07:42

Satakunnan koronatyöryhmältä suositus ylioppilaskirjoitusten järjestämisestä karanteenissa oleville

Kuvituskuva: Pixabay
Kuvituskuva: Pixabay
Minna Karru

Satakunnan tartuntatautien torjunnan torstaina kokoontunut työryhmä piti korona-ajan rajoitukset ja suositukset pääosin ennaltaan.

Lisäksi ryhmä otti myös kantaa ylioppilaskirjoitusten järjestämiseen karanteenissa oleville.

–Ryhmä suosittelee, että Satakunnan alueella tehtäisiin Poriin, Raumalle ja Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän alueelle vaadittava järjestelyt, niin että ylioppilaskirjoitukset pystyttäisiin järjestämään. Karanteenissa olevat opiskelijat ohjattaisiin yhteen näistä kolmesta paikasta koko Satakunnan alueelta.

–Järjestely vaatii oman muista erillään olevan väljän tilan, jossa hyvä ilmanvaihto ja yli kahden metrin turvaetäisyydet . Lisäksi sisään kulku pitää järjestää turvavälein. Ylioppilaskirjoituksiin tarvitaan lisäksi valvojat, joiden suojaamisesta mahdolliselta tartunnalta huolehditaan. Karanteeniin määrätyt ovat lähtökohtaisesti oireettomia ja hyväkuntoisia. Asiasta informoidaan nyt koulutoimen johtoa, joka selvittää ylioppilastutkintolautakunnan kanssa asiaa ja vaadittavia järjestelyjä, alueellisen tartuntatautien työryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Petteri Lankinen sanoo tiedotteessa.

Alueellinen työryhmä täsmensi myös lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskevaa kohtaa opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeiston mukaisesti

Lankisen mukaan muut suositukset ja rajoitukset pidettiin ennallaan, mutta lasten ja nuorten harrastustoiminnassa alle 20-vuotiaat voivat harjoitella seuraavin rajoituksin:

• Sisäliikuntatiloissa toteutettava alle 20-vuotiaiden kilpailu-, ottelu-, tai sarjatoimin-ta pidetään edelleen keskeytettynä.

• Harjoittelu alle 20-vuotiaiden toimintaan varatuilla vuoroilla tulee toteutua turvavälein ja ilman lähikontaktia. Tämä tarkoittaa mm. peliharjoittelussa, voimistelussa, kamppailulajiharjoittelussa pidättäytymistä lähikontaktityyppisestä harjoittelusta. Ulko-olosuhteita voi hyödyntää harjoittelussa.

• Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta hy-gieniasuosituksista ja turvaväleistä tulee voida noudattaa.

• Vanhempien tulee käyttää maskia lapsia noutaessaan, kontakteja välttäen.

• Urheilutapahtumia ja -kilpailuja ei tule järjestää. Suositus koskee kaikenikäisten yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa.

• Alle 12-vuotiaiden oman ryhmän tai joukkueen kesken myös lähikontaktia sisältävät harjoitteet ovat sallittuja. Kilpailuja tai esiintymisiä yleisölle ei tule järjestää. Ottelu- ja kilpailutoiminnan mahdollistamista arvioidaan viikoittain. Asuinkaupungin sisäiset ottelut ja kilpailut sallitaan, mutta toistaiseksi Etelä- ja Pohjois-Satakunnan leviämisvaihetilanteen johdosta ei sallita alueella ottelu- ja kilpailutoimintaa, joka lisäisi matkailua alueella.

• Suositellaan harrastustoiminnan järjestämistä mahdollisuuksien mukaan ulkona.

–Ulkoliikuntapaikat voidaan pitää avoinna omaehtoista liikkumista varten. Ulkoliikuntaa suositellaan lämpimästi, mutta joukkokokoontumisia tulee välttää, eikä yleisötapahtumia tule järjestää.

Päivitetyt suositukset näkyvät Satasairaalan verkkosivuilla.

"Epidemiatilanne näyttää vakautuneen, varotoimia syytä jatkaa tarkasti"

Satakunta on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa ja Rauman seutu ja Pohjois-Satakunta, erityisesti Karvia ja Honkajoki, ovat leviämisvaiheessa.

–Epidemian tilanne näyttää nyt vakautuneen eikä tapausten kasvu ole jatkunut. Torstaisen koronakartan mukaan ilmaantuvuus Satakunnassa on täsmälleen sama, kuin viikko sitten 44,5 / 100 000 asukasta / 14 vuorokautta. Varotoimia on kuitenkin syytä tarkasti jatkaa, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri, ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä toteaa tiedotteessa.

Infektioyksikön oman tilaston mukaan varmistettuja koronavirusinfektioita on Satakunnassa 601.

Satakunnassa on ylilääkärin mukaan todettu yhdeksän varmistettua muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tartuntaa

–Kolme tapauksista liittyy yhteen pitkään tartuntaketjuun, joka on lähtöisin Laitilasta. Raumalla tähän ketjuun on todettu liittyvän yhteensä 15 tapausta eivätkä nämä tapaukset ole lisääntyneet viime viikosta. Muihin muuntovirustapauksiin ei ole liittynyt leviämistä väestössä, ainoastaan perheenjäseniä on sairastunut, Uusitalo-Seppälä sanoo.

”Tartunnanjäljitys toimii Satakunnassa tehokkaasti ja tapaukset selvitetään viiveettä."”
Raija Uusitalo-Seppälä

Tartunnanjäljitys toimii Satakunnassa ylilääkärin mukaan tehokkaasti ja tapaukset selvitetään viiveettä.

–Viime viikolla uusi tapauksia oli 45, edellisellä viikolla 65). Tartunnanlähde selvisi 82 prosentissa tapauksista. Tartunnanlähde jäi epäselväksi 8 tapauksessa, näistä 65 tartuntaa oli saatu todennäköisesti Satakunnassa.

–Tilanne on muuttunut selvästi edellisestä viikosta. Viime viikolla ei tartuntoja tullut suoraan ulkomailta, mutta 6 tartuntaa saatiin ulkomailla tartunnan saaneelta. Viime viikolla 54 prosenttia oli peräisin ulkomailta joko suoraan tai epäsuorasti. Edellisellä viikolla osuus oli tätäkin suurempi.

–Tartunnat olivat yleisimmin peräisin samasta taloudesta 29 prosenttia, työpaikalta 24 prosenttia tai lähipiiriltä, joka ei asu samassa taloudessa 13 prosenttia tai ystäviltä 11 prosenttia. Yksi tartunta oli peräisin baarista/pubista. Koulu- tai päiväkotitartuntoja ei ole todettu.

–Joukkoaltistusten suhteen viime viikko oli edellistä rauhallisempi.

Näytemäärät ovat Satakunnassa edelleen kasvaneet ja ovat nyt ylilääkärin mukaan hyvällä tasolla.

–Viime viikolla otettiin 3938 koronanäytettä. Niistä 1,1 prosenttia oli positiivisia. Edellisellä viikolla näytemäärä oli 3231 ja niistä 2,0 % positiivisia. Tämä kehitys on suotuisaa. On tärkeää, että näytteelle hakeudutaan heti oireiden alettua, jotta tartuntaketjut pystytään tehokkaasti katkaisemaan.

Tilanne Satasairaalassa on Uusitalo-Seppälän mukaan rauhallinen.

–Viime viikon aikana osastolla on enimmillään ollut viisi koronapotilasta. Nyt Satasairaalassa on hoidossa yksi, teho-osastolla ei ole hoidossa koronapotilaita. Perusterveydenhuollossa on osastohoidossa yksi potilas. Viime viikkojen tapauksiin ja ikäjakautumaan nojautuen ennustetaan, että tulevalla viikolla osastohoitoa tarvitsee noin 3–5 potilasta.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa