Ladataan ilmoitusta
Satakunta 28.5.2021 10:07

Satakunta epidemiologisesti perustasolla – Eura leviämisvaiheessa, Rauma ja Kokemäki kiihtymisvaiheessa

Kuvituskuva: Pixabay
Kuvituskuva: Pixabay

Satakunta on epidemiologisesti perustasolla.

–Eura tosin on leviämisvaiheessa, ja Rauma ja Kokemäki kiihtymisvaiheessa, mutta muualla Satakunnassa tilanne on rauhallinen ja ollaan vakaasti perustasolla, Satakunnan alueellisen tartuntatautien työryhmän puheenjohtaja Petteri Lankinen toteaa tiedotteessa.

Satasairaalan tilastojen mukaan Satakunnassa on nyt todettu kaikkiaan 1694 covid-19 -tapausta. Koronakartassa ilmaantuvuus oli työryhmän kokoontumispäivänä torstaina 28,3 / 100 000 asukasta / 14 vuorokautta. Tapauksia Satakunnassa oli kahdessa viikossa 61. Huittisissa varmistui kahden viikon aikana yksi tapaus, ilmaantuvuus on 10,1.

–Viime viikolla Satakunnassa todettiin 34 tapausta, ja edeltävällä viikolla 37. Tartunnanjäljitys toimii tehokkaasti ja tartunnanlähteet ovat Satakunnassa hyvin selvillä, sanoo ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

–Tartunnanlähde tai tartuntapaikka selvisi viime viikolla 88 prosentissa tapauksista. Rauman kultajuhliin liittyneisiin joukkokokoontumisiin liitettiin 11 tartuntaa ja näistä syntyneitä jatkotartuntoja tunnistettiin Raumalla kuusi. Kaikkiaan siis noin puolet Satakunnan viime viikon tartunnoista oli peräisin joko suoraan tai epäsuoraan Rauman kultajuhlinnasta.

Näytteiden otto on ollut Uusi-Seppälän mukaan erittäin vilkasta.

–On edelleen tärkeää hakeutua testiin koronavirukseen viittaavien oireiden ilmetessä erityisesti leviämis- ja kiihtymisalueilla, mutta myös muualla Satakunnassa.

–Satakunnassa on juuri varmistettu ensimmäinen Intian variantin aiheuttama covid-19 -infektio. Tartunta oli saatu Intiassa ja sitä osattiin heti epäillä. Varmistuksen saaminen THL:lta vei noin kolme viikkoa. Tartuntaketjussa on kolme henkilöä, jotka ovat olleet karanteenissa heti Suomeen tultuaan ja tartuntaketju on suljettu eikä jatkotartuntoja ole todettu. Löydös on tehty Raumalla eikä liity kultajuhliin.

Uusitalo-Seppälä toteaa, että edelleen UK-varianttivirus on selvästi vallitseva virustyyppi Satakunnassa.

–Satasairaalassa on kaksi koronavirusinfektiota sairastavaa potilasta osastohoidossa. Teho-osastolla ei ole koronapotilaita. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on yksi koronavirusinfektiota sairastava potilas.

Yksityisjuhlissa enintään 50 henkeä - leviämis- ja kiihtymisvaiheen kunnissa kuitenkin vain 10

Satakunnan alueellisen tartuntatautien työryhmä suosittelee, että 31.5. alkaen perustason kunnissa järjestettävien yksityistilaisuuksien henkilörajoitus on 50 henkilöä.

–Leviämis- ja kiihtymisvaiheen kunnissa yksityistilaisuuksien henkilömääräsuositus on enintään 10 henkilöä, työryhmän puheenjohtaja Petteri Lankinen sanoo.

–Tilaisuuksissa tulee noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksia etäisyyksistä, hygieniasta ja suu-nenäsuojuksen käytöstä. Yksityistilaisuuksissa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, että tilan koko on riittävä turvavälien ylläpitämiseen. Ulkona kokoontuminen on suositeltavaa.

Yleisötilaisuuksien lukumäärärajoituksista päättää Lounais-Suomen aluehallintovirasto.

Alkuviikolla annetun määräyksen mukaan Satakunnan kuntien alueella sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 50 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja THL:n ohjeita.

Määräys on voimassa Satakunnan kuntien alueella 8.6. asti.

Kaikki Satakunnan rajoitukset näkyvät Satasairaalan verkkosivulla.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa