Ladataan ilmoitusta
Sastamala 8.3.2021 13:00

Sastamalan seurakunnassa varaudutaan kokoontumisrajoituksiin myös pääsiäisen aikana

Arkistokuva: Pipsa Vatanen
Arkistokuva: Pipsa Vatanen

Koronavirustilanne ja tiukentuneet viranomaismääräykset aiheuttavat uusia muutoksia myös Sastamalan seurakunnan toiminnassa tästä päivästä 8.3. eteenpäin.

Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus kiristyy kuuteen henkilöön tästä päivästä alkaen. Aikuisten kaikki kokoava toiminta on siten käytännössä keskeytyksissä. Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston asiakaspalvelu tapahtuu toistaiseksi puhelimitse tai sähköpostilla. Tapaamiset virastossa ovat maaliskuussa mahdollisia vain erikseen sovittaessa, ja seurakunnassa siirrytään mahdollisuuksien mukaan etätyöskentelyyn, kerrotaan seurakunnan tiedotteessa.

Messut ja jumalanpalvelukset toteutetaan radioituina ilman läsnäolevaa seurakuntaa. Tyrvään kirkossa ehtoollinen jaetaan messun jälkeen alle kuudelle henkilölle kerralla. Kappeleiden Ehtoollishetkiin saa 8.3. alkaen osallistua kuusi seurakuntalaista kerralla.

Kirkollisissa toimituksissakin saisi viranomaisten ohjeiden mukaan olla enintään kuusi osallistujaa. Siunaus- ja muistotilaisuuden osalta omaisilla on mahdollisuus painavista syistä poiketa tästä ja kutsua hautajaisiin ne vainajan läheiset ja omaiset, jotka katsovat olevan perusteltua kutsua. Samoin kaste- ja vihkitilaisuuksissa kastettavan tai avioliittoon vihittävien läheiset voivat olla mukana toimituksessa. Koronaturvallisuus edellyttää kuitenkin ehdottomasti turvavälien toteutumista ja kasvomaskien käyttämistä. Kaste- ja vihkitilaisuudet suositellaan pidettäviksi seurakunnan tiloissa.

Kokoontumisrajoitusten kiristykset eivät koske alle 12-vuotiaiden harrastustoimintaa, joten päiväkerhojen ja kouluikäisten lasten kerhojen kokoontumiset jatkuvat tammi-helmikuun tapaan. Rippikouluryhmät kokoontuvat talvella jokainen oman suunnitelmansa mukaisesti. Osa kokoontumisista toteutetaan etänä. Kevättalven leirijaksot toteutetaan viranomaisilta saatujen ohjeiden mukaisesti ja konfirmaatiomessut pidetään maalis- ja huhtikuussa sovelletusti.

Seurakunnassa varaudutaan myös siihen, että kokoontumisrajoituksia tulee olemaan voimassa myös pääsiäisen ajan, koko huhtikuun ja ehkä vielä toukokuunkin. Isoja tilaisuuksia ei voitane järjestää alkukesästä, eikä mahdollisesti koko kesän aikana.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa