Ladataan ilmoitusta
Sastamala 21.4.2020 09:45

Vammalassa pääsee huomisesta lähtien torille – rajoitetusti

Kuvituskuva; PIxabay
Kuvituskuva; PIxabay
Minna Karru

Vammalan tori avataan rajoitetusti huomenna keskiviikkona.

–Myyntipaikkoja otetaan torille varausjärjestyksessä niin monta kuin alueelle väljästi sijoitellen on mahdollista. Samanlaista väljyyttä tulee noudattaa myös toripenkeillä sijaitsevien myyntipaikkojen suhteen, sanoo yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki.

–Kukin torimyyjä vastaa omalla myyntipaikalla,että jonoissa pidetään riittävästi välimatkaa. Myyntipisteille suositetaan kä­si­de­siä myös asiakkaiden käyttöön, hän jatkaa.

Lähteenmäki korostaa, että kirpputorimyynti torialueella on kielletty, samoin kahvilatoiminta.

–Mukaan myy­tä­vien elintarvikkeiden myynti on mahdollista.

Vammalan toria koskeva ohjeistus on Lähteenmäen mukaan voimassa toistaiseksi.

–Sastamalan kaupungin alu­eel­la sijaitsevia muita toreja kaupunki ei ylläpidä, mut­ta näillekin toimijoille suo­si­te­taan vastaavaa menettelyä.

Maanantain kokouksessaan Sastamalan kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä merkitsi tiedokseen, että Sotesin Kotihoito kartoittaa Sastamalassa ja Punkalaitumella ikäihmisten palvelutarvetta.

–Kartoitus tehdään soittamalla ja sen tarkoituksena on tavoittaa ne henkilöt, jotka eivät ole Sotesin kotihoidon tai muiden palveluiden piirissä, toteaa sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki.

Yrityksiä Sastamalan kaupunki tukee oman ensineuvonnan sekä työvoima-avun lisäksi myös vuokrahelpotuksin.

–Sastamalan kaupungin yritystilojen vuokralaisista ravintolat ja kahvilat vapautetaan vuokranmaksusta. Vapautus koskee muitakin aloja, jotka ovat joutuneet sulkemaan ovensa valtion koronapäätösten takia, vt. elinkeinojohtaja Tanja Aarnikuru sanoo.

–Muille kaupungin tiloissa toimiville palvelualan yrittäjille annetaan 50 prosentin alennus vuokrasta. Alennuksen perusteena on pandemian aikainen myynnin tai liikevaihdon aleneminen. Vuokranmaksun alennukset ja vapautukset myönnetään aluksi kolmeksi kuukaudeksi erillisen hakemuksen perusteella.

–Alennukset eivät koske harraste- tai varastotiloja. Vuokrahuojennukset eivät myöskään koske kaupungin sisäisiä vuokralaisia, kaupungin muutoin tukemia yhdistyksiä, tytäryhtiöitä tai muita kuntaomisteisia yhtiöitä ja yhteisöjä.

–Myös yritystilojen vuokrien perintätoimista pidättäydytään pandemian ajaksi, Aarnikuru lisää.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa