Ladataan ilmoitusta
Sastamala 23.4.2021 12:31

Lasten ja nuorten toiminta käynnistyy Sastamalan seurakunnassa

Kuvituskuva: Pixabay
Kuvituskuva: Pixabay

Viranomaisten tiistaina julkaisemien linjausten perusteella seurakunnan lasten ja nuorten harrastustoiminta on mahdollista käynnistää alakouluikäisten osalta jo tällä viikolla ja vuosina 2002–2007 syntyneiden ryhmien toiminta voi käynnistyä 26. huhtikuuta alkaen, tiedottaa Sastamalan seurakunta.

Rippikouluryhmät kokoontuvat suunnitelmiensa mukaisesti. Osa kokoontumisista toteutetaan etänä ja osa kokoontumisista on niin, että ryhmä jaetaan viranomaisten edellyttämällä tavalla pienempiin, korkeintaan kymmenen rippikoululaisen ryhmiin.

Kesän leirit ja matkarippikoulut toteutetaan viranomaisilta saatavien ohjeiden mukaisesti ja konfirmaatiot pidetään ilmoitettuina päivinä kokoontumisrajoitusten mukaisesti.

Sastamalan seurakunnan muun toiminnan keskeytys jatkuu viranomaisten asettamien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Kuuden hengen kokoontumisrajoitus on ollut voimassa maanantaista 8. maaliskuuta alkaen. Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston asiakaspalvelu tapahtuu toistaiseksi puhelimitse tai sähköpostilla.

Seurakunnassa varaudutaan siihen, että kokoontumisrajoitukset ovat voimassa vielä toukokuunkin ajan. Isoja tilaisuuksia ei voitane järjestää alkukesästä, eikä mahdollisesti koko kesän aikana.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa