Ladataan ilmoitusta
Huittinen 24.11.2020 07:45Tilaajille

Ismo Tahvanainen katuvainen – ”Jos olisin tiennyt aiemmin, olisin tehnyt toisin”

Tuli koettua paljon ahaa-elämyksiä. Niistä syntyi hyödyllinen pelaajan, joukkueen ja valmentajan kolmiyhteys

Ismo Tahvanainen kävi Reiss Motivation Profile -masterkoulutuksen vuonna 2015. –Tarkoitukseni oli käyttää menetelmää apuna lähinnä lukiolaisten opinto-ohjauksessa. Samaan aikaan kuitenkin valmensin Kangasalla naisten mestaruusliigan lentopallojoukkuetta. Pikku hiljaa – lyötyäni näin jälkikäteen ajatellen päätäni seinään eräänkin kerran – kiinnostuin myös menetelmän hyödyistä urheiluvalmennuksessa. Myös Pilvi Peltomaa ajattelee, että joukkueurheilussa parhaat pelaajat eivät aina voita, mutta parhaat joukkueet kyllä.

Minna Karru

–Jos mä olisin tiennyt tämän kaiken jo silloin, olisin tehnyt toisin, sanoo huittislaistaustainen Ismo Tahvanainen.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa