Ladataan ilmoitusta
Huittinen 7.4.2020 07:45

Kysely: Huittislaiset ovat vähentäneet sosiaalisia lähikontakteja ahkerasti

Huittislaiset ovat ottaneet toisiinsa etäisyyttä. Kuva: Marja-Liisa Hakanen
Huittislaiset ovat ottaneet toisiinsa etäisyyttä. Kuva: Marja-Liisa Hakanen
Mikko Perttunen

Meneillään oleva koronakriisi on otettu Huittisissa vakavasti, kertoo Lauttakylä-lehden noin viikko sitten toteutettu verkkokysely. Noin 84 prosenttia vastaajista kertoi pitävänsä koronapandemiaa vakavana tai erittäin vakavana uhkana.

Tämä näkyy myös konkreettisesti. Annettuja ohjeistuksia noudatetaan Huittisissa todella tiukasti.

Sosiaalisten lähikontaktien vähentämistä ja käsihygieniaa on lisätty merkittävästi – kumpaakin noin 95-prosenttisesti. Myös ohjeistus olla koskettelematta kasvojaan on otettu todesta. Huomionarvoista on se, että kaikki yli 55-vuotiaat vastaajat ovat ainakin vähentäneet sosiaalisia lähikontakteja.

m_koronakysely_varautuminen yhteydenpito.png
Lähde: Lauttakylä-lehden verkkokysely

Yksikään vastaaja ei kuitenkaan kerro menneensä niin pitkälle, että käyttäisi hengityssuojainta liikkuessaan ihmisten parissa.

Lähikontaktien välttäminen on Huittisissakin johtanut siihen, että muiden yhteydenpitotapojen merkitys on kasvanut. 67 prosenttia vastaajista kertoi yhteydenpidon muihin ihmisiin puhelimitse tai netin kautta lisääntyneen.

m_koronakysely_varautuminen-taulukko-1.png
Lähde: Lauttakylä-lehden verkkokysely

Toivon että kaupunkilaiset ottaisivat asian vakavasti ja noudattaisivat kaikkia ohjeistuksia.

–Nainen, 25–34 vuotta

Nyt ollaan rauhallisesti kotona ja ulkoillaan.

–Nainen 55–64 vuotta

Noudatan valtiovallan ohjeistuksia niin hyvin, kuin vain suinkin on mahdollista. Vain aivan välttämättömät kontaktit. Välttämätön-sanaa ja sen merkitystä mietin hyvin paljon.

–Mies, 55–64 vuotta

Ärsyttää itse olla sisällä, kun muut painelevat joka puolella! Myös harmittaa, kun ei kukaan halua auttaa ja myös se, ettei kukaan VOI auttaa vaikka haluaisikin, koska ei voida nähdä.

–Nainen, 25–34 vuotta

Lue myös

”Ahdistaa välillä niin paljon, etten saa henkeä” – Lauttakylä-lehden kysely selvitti huittislaisten tuntoja koronan suhteen

Kysely: Huittislaiset niukin naukin tyytyväisiä valtiovallan linjaan koronakriisin hoidossa

Kysely: Lähes joka seitsemäs huittislainen uskoo koko toimeentulonsa olevan uhattuna koronan vuoksi

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa