Ladataan ilmoitusta
Huittinen 8.8.2021 10:06

Huittisissa todettiin lauantaina kolme uutta covid-tartuntaa

Kuvituskuva: Pixapay
Kuvituskuva: Pixapay

Huittisten kaupunki tiedottaa, että paikkakunnalla on lauantaina todettu jälleen kolme uutta koronatartuntaa. Kaikki altistuneet on asetettu karanteeniin.

Satakunnassakin noudatetaan nyt THL:n uuta karanteeniohjeistusta, jonka mukaan karanteeni lyheni 14 vuorokaudesta 10 vuorokauteen. Ohjeistus ei kuitenkaan koske ennen 2. elokuuta tehtyjä karanteenipäätöksiä. Negatiivisella testillä karanteenia on mahdollisuus lyhentää kuudennesta päivästä altistumistilanteesta lukien. Alueellinen tartuntatautien työryhmä kuitenkin korostaa, että karanteenia voidaan lyhentää vain viranomaispäätöksellä. Omalla päätöksellä karanteenia ei voi lopettaa. Esimerkiksi perhealtistustilanteissa perheen tilanne arvioidaan kokonaisuutena.

Satakunta on nyt pandemian kiihtymisvaiheessa ja koronatartuntojen määrä on lisääntynyt koko maakunnassa. Satasairaalan tiedotteen mukaan positiivisten näytteiden määrä on edellisviikosta kolminkertaistunut. Valtaosa tartunnan saaneista on alle 40-vuotiaita, eniten sairastuneissa on 31-40-vuotiaita.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa