Ladataan ilmoitusta
Huittinen 20.7.2022 08:30

Neljännet koronarokotukset laajenevat Huittisissakin

Suositukset neljännestä koronarokotuksesta laajenivat. Kuva: Mufid Majnun
Suositukset neljännestä koronarokotuksesta laajenivat. Kuva: Mufid Majnun
Mikko Perttunen

THL antoi maanantaina uudet suositukset neljänsien koronarokotusten laajentamisesta. Uuden kierroksen rokoteannoksia suositellaan nyt aiempien suositusten lisäksi lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 18–59-vuotiaille sekä kaikille 60 vuotta täyttäneille.

Huittisissa rokoteaikoja kaikille 70–79-vuotiaille sekä 18–69-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville on tarjolla elokuun alusta alkaen. Muiden 60–69-vuotiaiden ajanvaraus aukeaa vasta sitten, kun kaksi edellistä ryhmää on saatu rokotettua.

–Jos pystymme, niin saatamme aloittaa jo heinäkuun lopulla, mutta hoitajaresurssi on heikko, ja henkilökunnan lomat pyörivät tässä samalla, Huittisten terveyskeskuksen vs. ylilääkäri Terhi Nieminen kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että neljänsiä rokotuksia ei ainakaan vielä anneta, mikäli on saanut kolme rokotusta ja sairastanut koronan. Koska koronaa on sairastettu jo laajasti, vähentää tämä jonkin verran rokotustarvetta. Ensimmäisten kolmen rokotuskierroksen kaltaisia massarokotuksia ei vielä ole luvassa.

–Mitään Tahto Areenaa ei olla ainakaan tässä vaiheessa rokotuskäyttöön varaamassa, Nieminen toteaa.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa