Ladataan ilmoitusta
Huittinen 12.2.2020 14:44Tilaajille

Seutukaupungin ainoa mahdollisuus on sopeutua

Tuoreen selvityksen mukaan kunnan on mahdollista selvitä isoistakin väestömuutoksista, mutta niihin tarvitsee reagoida ajoissa.

Jyrki Peltomaa kertoo, että Huittisten sopeuttamispotentiaali on keskimääräistä pienempi, mikä merkitsee sitä, että täällä tuotetaan palveluita keskimääräistä tehokkaammin.
Jyrki Peltomaa kertoo, että Huittisten sopeuttamispotentiaali on keskimääräistä pienempi, mikä merkitsee sitä, että täällä tuotetaan palveluita keskimääräistä tehokkaammin.
Mikko Perttunen

Kuntaliiton ja maakuntien liittojen tilaama ja Perlaconin toteuttama selvitys kertoo, että väestön ikääntyminen ei kaada kuntataloutta, mikäli muutokseen reagoidaan ajoissa. Tammikuussa julkaistujen laskelmien mukaan kuntien on mahdollista selvitä, jos palvelurakenteet organisoidaan uudelleen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

 

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa