Ladataan ilmoitusta
Huittinen 18.2.2021 13:06

Tänään todettiin kaksi uutta koronatapausta Huittisissa – Molemmat liittyvät aiempiin ketjuihin

Kuvituskuva: Alexandra Koch / Pixabay
Kuvituskuva: Alexandra Koch / Pixabay

Huittisissa on todettu tänään torstaina kaksi uutta covid-19-positiivista. Tapaukset liittyvät ketjuihin, joissa koronalle altistuminen tapahtui Brewer's Pubissa lauantaina.

–Tämän takia toivomme kaikkia Brewer`s Pubissa lauantaina klo 17–23 välisenä aikana olleita henkilöitä hakeutumaan koronatestiin omalla paikkakunnallaan. Myös oireettomien henkilöiden pyydetään hakeutumaan testiin, vs. ylilääkäri Tiia Levonen sanoo tiedotteessa.

Levosen mukaan näytteenottoajan voi varata tälle päivälle tai huomiselle ilman pankkitunnuksia sähköisesti. Linkki varaukseen löytyy täältä.

–Kyseisenä aikana ravitsemusliikkeessä asioineita henkilöitä pyydetään välttämään kontakteja oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin testitulokseen saamiseen asti.

–Mikäli henkilö saa koronavirusinfektioon viittaavia oireita negatiivisen testituloksen jälkeen, tulee hakeutua uudelleen testiin ja noudattaa omaehtoisen karanteenin ohjeita testituloksen saamiseen asti.Toimintalinjasta ja tilanteen seurannasta on sovittu yhdessä Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön kanssa.

Tartuntatautihoitajan puhelin 044 7728400 on poikkeuksellisesti auki tänään ja huomenna klo 19 asti ja viikonloppuna la–su klo 12–16.

Lue edellisestä koronatapauksesta: Huittisissa kahdeksas koronatapaus - Sairastunut oli jo valmiiksi karanteenissa

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa