Ladataan ilmoitusta
Huittinen 3.5.2020 09:53

Raju ulosajo Huittisissa – Neljä sairaalaan

Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Henkilöauto ajoi viime yönä rajusti ulos kakkostieltä Huittisissa noin 200 metriä ennen Raijalan risteystä Huittisten suuntaan. Onnettomuus tapahtui kello 1.50.

Henkilöauto oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja siitä edelleen kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle pientareelle, jossa ajoneuvo oli kulkenut pientareella hyvän matkaa ja jäänyt renkailleen ojan pohjalle. Tätä ennen ajoneuvosta oli irronnut moottori ja ajoneuvo oli pahasti vaurioitunut kauttaaltaan.

Autossa oli kolme matkaustajaa ja kaikki autossa olleet kuljetettiin sairaalahoitoon. Kenelläkään ei tiettävästi ole hengenvaaraa.

Vuonna 2000 syntyneen miehen epäillään syyllistyneeen ainakin törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Ulosajo sulki hetkeksi toisen kaistoista onnettomuuspaikalla.

Päivitetty klo 15.43

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa