Ladataan ilmoitusta
Huittinen 24.3.2020 15:05

Kaupunki sulkee varhaiskasvatusyksiköitään poikkeustilanteen ajaksi

Varhaiskasvatuksen muutokset vaikuttavat muun muassa Kuninkaisten päiväkotiin. Kuva: Mikko Perttunen
Varhaiskasvatuksen muutokset vaikuttavat muun muassa Kuninkaisten päiväkotiin. Kuva: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Huittisten kaupunki tekee muutoksia varhaiskasvatuspalveluihinsa huomisesta 25.3. lähtien.

Kuninkaisten päiväkoti suljetaan, ja sen toiminta siirretään Huvikummun päiväkotiin lukuun ottamatta vuorohoitoa tarvitsevia lapsia, jotka sijoitetaan kokonaan Kuninkaisten päiväkodin vuorohoitoyksikköön. Ryhmäperhepäiväkoti Punainen tupa suljetaan ja lapset pyritään sijoittamaan ensisijaisesti perhepäivähoitoon. Samoin Vampulan ryhmäperhepäiväkoti suljetaan ja toiminta siirretään Vampulan päiväkotiin.

Varhaiskasvatuksessa läsnä olevien lasten määrä on kaupungin varhaiskasvatusyksiköissä pudonnut merkittävästi valtioneuvoston viikon takaisten linjausten jälkeen. Maanantaina läsnä oli vain alle viidennes kaikista lapsista.

Varhaiskasvatuksesta kerrotaan, että periaatteena on, että mahdollisimman moni lapsi saisi jatkaa omassa tutussa päiväkodissaan, ja että yhdistäminen ei vaaranna tavoitetta kohtaamisten rajoittamisesta sekä lasten ja henkilöstön turvallisuudesta.

Mikäli varhaiskasvatusta tarvitsevien lasten määrä muuttuu merkittävästi, tilannetta voidaan joidenkin yksiköiden osalta kuitenkin arvioida vielä uudelleen.

Huoltajiin, joita asia koskee, tullaan olemaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa