Ladataan ilmoitusta
Huittinen 18.8.2021 13:30

12–15-vuotiaiden rokotukset toden teolla käyntiin Huittisissa

12-vuotiaiden ja sitä vanhempien koronarokotukset on saatu vauhtiin Huittisissa. Tänään rokotettiin Pellonpuiston koulussa. Kuva: Mikko Perttunen
12-vuotiaiden ja sitä vanhempien koronarokotukset on saatu vauhtiin Huittisissa. Tänään rokotettiin Pellonpuiston koulussa. Kuva: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Huittisissa aloitettiin jo viime viikolla 12–15-vuotiaiden koronarokotukset terveyskeskuksessa Valtioneuvoston uusien asetusten mukaisesti. Tänään rokotuksia alettiin antaa Pellonpuiston koulussa.

Huittisten rokotuskattavuus on eilen päivittyneiden tietojen perusteella ensimmäisen rokotuksen osalta 67,8 prosenttia ja toisen annoksen osalta 49,9 prosenttia.

–Vielä tässä vaiheessa on vaikea ennustaa, kuinka moni rokotuksen ottaa, Huittisten hoitotyön johtaja Petteri Männistö toteaa.

12–15-vuotiaista huittislaisista eiliseen mennessä oli noin 10 prosenttia ehtinyt ottaa rokotteen. 16–19-vuotiaista jo 67,1 prosenttia on saanut ensimmäisen annoksen. 20–34-vuotiaiden keskuudessa rokotuskattavuus jää kuitenkin tällä hetkellä reilusti alle 60 prosentin.

–Se meitä vähän huolestuttaa, että miksi nuoret aikuiset eivät ole enempää ottaneet, Männistö pohtii.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa