Ladataan ilmoitusta
Uutiset 8.12.2021 07:45

Piispa Mari Leppäsen kolmas pysäkki on Huittisten seurakunta

Piispa Mari Leppänen valittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi viime vuoden joulukuussa.  Työ alkoi tämän vuoden helmikuussa. Kuva: Kirkon kuvapankki /Jussi Vierimaa
Piispa Mari Leppänen valittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi viime vuoden joulukuussa. Työ alkoi tämän vuoden helmikuussa. Kuva: Kirkon kuvapankki /Jussi Vierimaa

Turun arkkihiippakunnan piispana helmikuussa aloittanut Mari Leppänen vierailee Huittisten seurakunnassa torstaina 16.12. Vierailu on osa tuoreen piispan seurakuntavierailujen sarjaa, jonka aikana piispa käy tutustumassa kaikkiin vastuullaan olevin seurakuntiin.

Leppäsen vastuulla on 40 seurakuntaa ja Huittisten seurakunta on hänen kolmas vierailukohteensa. Piispan mukana matkustaa myös muutamia tuomiokapitulin työntekijöitä. Päivän aikana piispa tapaa seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.

–On arvokasta ja mieluisaa tavata seurakuntien väkeä, kertoo piispa Leppänen tiedotteessa.

–Kokemus kahdesta ensimmäisestä vierailusta on oikein myönteinen. Keskustelut olivat rakentavia ja avoimia. Odotan hyvillä mielin myös yhteistä päiväämme Huittisissa.

–Piispan on tärkeää kuulla, mitä seurakuntiin ja alueen ihmisille kuuluu. Käymme yhdessä myös keskustelua seurakunnan tulevaisuudesta.

Kaikille avoin osuus on Huittisten kirkossa iltakuudelta, jolloin piispa toimittaa iltamessun. Messua voi kuunnella myös radion välityksellä.

Tapahtumatiedot

Piispa Leppäsen toimittama iltamessu Huittisten kirkossa to 16.12. klo 18

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa