Ladataan ilmoitusta
Huittinen 26.1.2022 14:40

Useita koronatartuntoja Huittisten vanhainkodissa

Asukkaita hoidetaan toistaiseksi eristyksissä. Tartunnan lähde ei ole tiedossa.

Huittisten vanhainkodissa on 15 asukasta, joista puolet on saanut koronatartunnan. Kuva: Satu Ojala
Huittisten vanhainkodissa on 15 asukasta, joista puolet on saanut koronatartunnan. Kuva: Satu Ojala
Satu Ojala

Huittisten Kuninkaisten vanhainkodissa on todettu tällä viikolla useita koronatartuntoja sekä asukkailla että hoitohenkilökunnalla. Vanhainkoti on asetettu vierailukieltoon ja kaikkia asukkaita hoidetaan toistaiseksi eristyksissä.

Vanhainkodin asukkaista yli puolella on todettu Covid-19 -tartunta.

–Asukkaita vanhainkodissa on kaikkiaan 15. Kaikkien näytevastaukset eivät ole vielä tulleet, sanoo vs. ylilääkäri Terhi Nieminen Huittisten terveyskeskuksesta.

–Henkilökunnasta muutama on saanut tartunnan. Vanhainkodin asukkailta ja henkilökunnalta on otettu näytteitä koko alkuviikon ajan. Asukkaista kaikki on kolmeen kertaan rokotettuja. Myös henkilökunnalla on hyvä rokotekattavuus.

Terhi Niemisen mukaan vanhainkodin tartunnan lähde ei ole tiedossa.

–Toistaiseksi vanhainkoti on kymmenen päivän karanteenissa, mutta jos uusia tapauksia ilmaantuu, siihen voi tulla jatkoa.

Vanhainkodin asukkaista osa on vuodepotilaita.

–Asukkailla on ylähengitysteiden oireita ja vatsaoireita. Parilla asukkaalla on vähän hankalampia oireita, mutta osa on kokonaan oireettomia. Silti he ovat antaneet positiivisen näytteen. Osa on myös vähäoireisia.

Terhi Nieminen toteaa, että vanhainkodin asukkailla on yleistilanne ja sairaustaakka sellainen, että tilanne voi äityä hankalaksi.

Viime viikonlopun aikana tartuntoja todettiin useita, jonka vuoksi jäljitysviive venyi yhdestä kolmeen vuorokauteen.

–Testaus on Huittisissa keskitetty nyt sote-henkilöstöön, heidän perheenjäseniinsä, raskaana oleviin, vakavan koronataudin riskiryhmään kuuluviin ja laitosmaisissa olosuhteissa asuviin henkilöihin, sanoo Terhi Nieminen.

Hoitohenkilökunnan sairastuminen on vanhustenhuollon johtajan Jaana Siltasen mukaan haasteellista.

–Olemme toistaiseksi vielä pärjänneet, kun henkilökunta on joustanut näissä yhteisissä talkoissa todella hyvin. Olemme saaneet apua Sarastian rekrystä, jonka lisäksi meillä on omaa väkeä, lähinnä eläkeläisiä, joita on saatu töihin, kiittelee Jaana Siltanen.

Siltasen mukaan henkilöstöä on sairastunut myös muissa kaupungin hoitoyksiköissä, mutta kyse on lähinnä yksittäistapauksista.

Huittisissa todettiin tiistaina 42 uutta koronatartuntaa. Koronaan sairastuneita on Huittisissa todettu tähän mennessä koko pandemian aikana 522.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa