Ladataan ilmoitusta
Huittinen 23.6.2022 14:33

Groove-näyttelijä Tähtivuori ottaa opiksi – Karjalaiselta äänenkäyttöä, Halmeelta tempoa

Ennen Groovea Jesse Tähtivuori ei ollut koskaan käynyt Pyynikin kesäteatterissa, jota on sanottu Suomen suurimmaksi kesäteatteriksi. –Kyllä sitä ensin ällisteli, onko mahdollista, että minä olen täällä? Ainutlaatuinen tilanne. Mutta sitten kun pääsi näyttelemään, tuntui heti, että täällä mun kuuluu olla, Tähtivuori kertoo. Kuva: Nella Saarinen
Ennen Groovea Jesse Tähtivuori ei ollut koskaan käynyt Pyynikin kesäteatterissa, jota on sanottu Suomen suurimmaksi kesäteatteriksi. –Kyllä sitä ensin ällisteli, onko mahdollista, että minä olen täällä? Ainutlaatuinen tilanne. Mutta sitten kun pääsi näyttelemään, tuntui heti, että täällä mun kuuluu olla, Tähtivuori kertoo. Kuva: Nella Saarinen
Minna Karru

”Sinä olet sitten konkari.”

Noin tokaisi huittislaisen Jesse Tähtivuoren isä, kun 17-vuotias poika puhui roolistaan nuorisomusikaali Groovessa, joka pyörii Pyynikin kesäteatterissa Tampereella. Kaikki musikaalin nuoret ovat Tähtivuoren tapaan Tampereen ilmaisutaidon lukiolaisia, mutta vain muutamalla on aiempaa kesäteatterikokemusta.

Tähtivuorella suvista teatteritekemista riittää.

Hän aloitti seitsemisen vuotta sitten Suttilan nuorisoseuran näytelmäkerhossa ja Huittisten teatterikerhossa. Lisäksi hän on näytellyt euralaisessa Pyhäjärvi-teatterissa, siellä hän on muun muassa viilettänyt nuorimpana ”Daltonin veljeksenä” Antti Sevannon käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Siskot ja veljekset -näytelmässä.

groove jt kuva nella saarinenIMG_0383.JPG
groove jt kuva nellasaarinenIMG_0405.JPG
Jesse Tähtivuorella ei ole ennen näyttämölle menoa mitään erityistä taikarituaalia. Nyt kun ollaan pyörivässä teatterissa, hän luo mielikuvissaan reitin, jonka mukaan hänen pitää näyttämöllä liikkua. Kuvat: Nella Saarinen

Ei silti ollut itsestään selvyys, että Tähtivuori pääsee mukaan Grooveen. Viime vuoden keväällä pidetyissä koe-esiintymisissä oli mukana satakunta lukiolaista, vain hiukan yli puolet tuli valituksi.

–Kyllä jännitti, kaikki hakijat olivat hirveän taitavia. Piti tanssia, laulaa ja improvisoida. Laulu, Taivas on sininen ja valkoinen, tiedettiin etukäteen, mutta muutoin ei juuri voinut valmistautua.

–Tanssissa tuntui, että olin ihan hukassa.

Muutaman viikon jälkeen sähköpostiin napsahti viesti valinnasta. Jännitys purkautui.

Roolista ei silloin kuitenkaan vielä tiennyt mitään. Tietoa näytelmästäkin piti odottaa syksyyn asti.

Lokakuussa selvisi, että edessä on Marika Vapaavuoren käsikirjoittama ja ohjaama nuorisomusikaali Groove. Pyynikin kesäteatterin tiedotteen mukaan musikaali ”on tähän päivään sijoittuva rakkaustarina, jossa seikkaillaan aikuisuuden kynnyksellä ja isojen valintojen äärellä. Kepeästi etenevässä Groovessa on myös pisara kirpeitä, kasvuun ja aikuistumiseen liittyviä sävyjä.”

Groove_Esityskuvat_katridahström2022_9_1167.jpg
Hannes on yksi niistä Grooven rooleista, joissa on kaksoismiehitys. Silloin kun Hanneksena on Benjamin Piispanen, Jesse Tähtivuori on mukana ryhmäkohtauksissa. Kuva: Katri Dahlström

Tämän vuoden alussa ohjaaja ryhtyi pohtimaan kuka esittää ketäkin. Jessestä tuli Hannes. Se ei ole musikaalin miespääosa, jo etukäteen oli tiedossa, että sitä esittää Verneri Lilja. Hän on yksi kolmesta musikaalin ammattinäyttelijästä.

–Hannes on räppäri, kaveripiirissä tykätty positiivinen tyyppi, sanavalmis. Aika lailla samanoloinen kuin minä. Jotkut Hanneksen repliikin ovat kuitenkin sellaisia, etten itse niin sanoisi.

–Samantyyppisyys mahdollisti kuitenkin sen, että ei tarvinnut ryhtyä luomaan kokonaan uutta persoonaa.

Räppääminenkin Tähtivuorelta sujuu, sillä hän on kuunnellut sitä paljon ja on sen suuri fani.

Groove_ryhmakuva2_otsojoronen1160.jpg
Nuorisomusikaali Groovessa esiintyy melkein kuusikymmentä Tampereen ilmaisutaidon lukiolaista sekä ammattinäyttelijät Lari Halme, Petra Karjalainen ja Verneri Lilja. Pyynikin kesäteatterin tiedotteessa kerrotaan, että groove on mu-siikillinen termi, joka tarkoittaa ilmavuutta rytmissä. ”Jos rytmi groovaa, se ei kiilaa eikä laahaa. Jos elämässä on groove kohdallaan, hommat etenee ja tunnelma on joviaali.” Kuva: Otso Joronen

Hanneksen rooli on yksi niistä, joissa on kaksoismiehitys. Grooven toinen Hannes on Benjamin Piispanen. Molemmat käyttävät samaa farkkulappuhaalaria, mutta…

–olemme Hanneksia omalla tavallamme. Mitään kilpailu- tai vertailutilannetta ei ole syntynyt. Ohjaajallekin omanlainen Hannes on sopinut, kunhan vain muistamme sen, että repliikkejä ei muutella.

Verneri Liljan lisäksi musikaalin ammattinäyttelijöitä ovat Petra Karjalainen ja Lari Halme.

–Petra on tosi taitava laulaja. Häneltä olen oppinut paljon äänenkäytöstä ja sen hallinnasta. Larilta taas olen saanut oppia replikointiin, tempoa ja jykevyyttä.

Tähtivuori ei osaa sanoa, mitä ammattinäyttelijät ovat oppineet heiltä nuorilta.

–Mutta ainakin Verneri on sanonut, että energiaa meillä riittää.

Saman asian on aistinut Aamulehden kriitikko Kaisa Järvelä. Hän kirjoitti ensi-illan, jossa Tähtivuori oli Hannes, jälkeen: ”Syntyy valtava positiivisen energian räjähdys, jonka paineaalto vyöryy väistämättömällä voimalla myös pyörivään katsomoon.”

Groove-musikaalin viimeinen esitys Pyynikin kesäteatterissa Tampereella 30.6.

LUE MYÖS: Jessen erilainen kesä - Jalkapallo vaihtui nuorimman ”Daltonin veljen” näyttelemiseen

Nyt haaveessa on realismia

Elokuussa 2017 Lauttakylä-lehti haastatteli Jesse "Daltonin veljes" Tähtivuorta, joka silloin aloitti Pellonpuiston koulun. Jutussa hän toteaa, että seuraava etappi voisi hyvin olla ilmaisutaidon lukio. Tulevaisuudenhaaveeksi hän mainitsi silloin ammattinäyttelijäksi ryhtymisen.

Etapeista ensimmäinen on hoidossa. Tähtivuorella on takana kaksi vuotta opintoja Tampereen ilmaisutaidon lukiossa.

Haavekin on vielä olemassa. Viisi vuotta vanhempana mukaan mahtuu myös realismia.

–Alalla menestyminen ei ole helppoa, silti monenlaiset esiintymistehtävät kiinnostavat edelleen ja joka tapauksessa, Tähtivuori sanoo nyt.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa