Ladataan ilmoitusta
Satakunta 17.2.2021 15:50

Satakunnan kokoontumisrajoitukset pysyvät edelleen voimassa – Sallittuja ovat korkeintaan 20 henkilön tapahtumat

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt pitää kokoontumisrajoitukset Satakunnassa ennallaan 23. maaliskuuta saakka. Sallittuja ovat korkeintaan 20 henkilön tapahtumat sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa, kun niissä ehdottoman tarkasti noudatetaan hygienia- ja turvallisuusohjeita.

Avin määräämät kokoontumisrajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia, esimerkiksi urheiluotteluita, joissa on yleisöä, sekä markkinoita ja konsertteja. Päätökseen vaikuttivat muun muassa uuden virusmuunnoksen leviämisen uhka ja valtakunnallinen epidemiologinen tilanne. Avi toteaa tiedotteessaan, ettei sen toimivalta ulotu yksityistilaisuuksiin tai esimerkiksi kauppojen toimintaan tai viranomaisten kokouksiin. Aluehallintoviraston ulkopuolelle jäävien tilaisuuksien ja palvelutoiminnan järjestämisestä ovat Satakunnan sairaanhoitopiiri ja kunnat antaneet suosituksia, jotka koskevat esimerkiksi maskien käyttöä.

Koko Satakunta on koronapandemian kiihtymisvaiheessa, Rauma ja Pohjois-Satakunta leviämisvaiheessa.

THL muistuttaa, että vaikka rokotukset on aloitettu, hygienia- ja turvallisuusohjeita on edelleen noudatettava ja koronatestiin hakeuduttava pienistäkin oireista.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa