Ladataan ilmoitusta
Satakunta 18.11.2020 09:02

Koronatilanne huonontunut Satakunnassa – valmiustasoa ehkä nostetaan perjantaina

Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Satakunnan koronatartuntatapausten ilmaantuvuus on edelleen Suomen matalimpia, mutta ilmaantuvuus on kuitenkin nousussa ja joukkoaltistumiset lisääntyneet, kerrotaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa. Eilisen ilmaantuvuusluku oli 11,2 / 100 000 asukasta 14 vuorokauden aikana.

Toistaiseksi Satakunnassa epidemiologisen tilanteen on todettu olevan vielä perustasolla ja Raumalla kiihtymisvaiheessa, mutta näyttää todennäköiseltä, että ensi perjantain alueellisessa tartuntatautien torjunnan työryhmässä valmiustasoa nostetaan.

Raumalla tilanne on hieman rauhoittunut, mutta Porissa tilanne on puolestaan huonontunut. Edellispäivänä Porissa todettiin uusia tapauksia viisi ja eilen kolme. Viime viikon lopulle ajoittui varmasti joukkoaltistumisia Itätullin koulussa ja iltapäiväkerhossa, Palvelukoti Jokihelmessä, Ravintola Amadossa, Länsi-Suomen Osuuspankissa ja tartunnanjäljityksen perusteella mahdollisesti myös Häijään Tanssikrouvissa viime perjantaina kello 21 jälkeen, Viihteen Valtatie V2 -tanssilavalla Harjavallassa kello 20-24, Kuntokeskus Liiku Länsi-Porissa torstaina ja sunnuntaina sekä Porin uimahallissa lauantai-iltapäivällä.

Näissä paikoissa kyseisenä ajankohtana asioineiden tulee tarkkailla oireitaan ja mikäli ilmaantuu vähäisiäkin koronavirusinfektioon viittaavia oireita, tulee hakeutua testiin omaan terveyskeskukseen. Tyypillisiä oireita ovat kuume, yskä, nuha, kurkkukipu, maku- tai hajuhäiriö tai ripuli. Oireettomia henkilöitä ei ole syytä tutkia.

Sairaanhoitopiirin tiedotteessa todetaan, että varotoimia on syytä tehostaa ja myös suu-nenäsuojus kannattaa ottaa laajaan käyttöön Satakunnassa. On myös tärkeää, että koronanäytteisiin hakeudutaan nopeasti oireiden alettua ja vastausta odotetaan kotona kontakteja välttäen. Perusasiat ovat edelleen tärkeimpiä: Hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen ja turvavälien pitäminen.

Julkisissa sisätiloissa kannattaa kasvomaski ottaa viimeistään nyt laajaan käyttöön Satakunnassa. Viime perjantaista lähtien asiaa on jo painotettu Raumalla, mutta nyt tämä on tarpeen myös Porissa. Erityisen tärkeää tämä on esimerkiksi ravintoloiden, kauppojen, pankkien ja palveluyrittäjien henkilökunnalle, näin on paremmat mahdollisuudet pitää palvelut toiminnassa.

Satakunnassa on todettu tähän mennessä 167 COVID-tapausta.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa