Ladataan ilmoitusta
Satakunta 11.6.2021 15:35

Satakunta epidemiologisesti edelleen vakaasti perustasolla

Arkistokuva: Mikko Perttunen
Arkistokuva: Mikko Perttunen
Mikko Perttunen

Satasairaalan tilastojen mukaan Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 1720 COVID-19 tapausta. Koronakartassa Covid-19-ilmaantuvuus tänään oli tänään 11,6 / 100 000 asukasta / 14 vrk eli 25 tapausta viimeisen kahden viikon aikana. Huittisissa tapauksia on ollut koko pandemian aikana 48.

Pienimmillä paikkakunnilla yhden perheen muutama tartunta tai pari kausityöntekijän positiivista näytettä saattaa nostaa ilmaantuvuutta hiukan, mutta kaikkiaan tilanne on Satakunnassa tasaisen hyvä ja tartuntaketjut on suljettu.

Viime viikolla todettiin 16 tapausta, edeltävällä viikolla tapauksia oli 10. Tartunnanjäljitys toimii edelleen tehokkaasti ja tartunnanlähteet ovat Satakunnassa hyvin selvillä. Tartunnanlähde tai tartuntapaikka selvisi viime viikolla 81 prosentissa tapauksista.

Ulkomailta saatuja tartuntoja oli lähes 40 prosenttia. Tartunnat todettiin maatalouden kausityöntekijöillä Ukrainasta, Venäjäjältä ja Moldovavasta. Maatalouden kausityöntekijöiden 72 tunnin testaus on osoittautunut tärkeäksi ja tiloilla noudatetaan hyvin ohjeistuksia. Niiden ansiosta laajemmat altistustilanteet ja epidemiat on pystytty estämään.

Tartunnoista neljännes oli peräisin samasta taloudesta. Työperäisiä tartuntoja oli nyt vain yksi. Lisäksi todettiin yksi tartunta tuttavapiiristä. Viime viikolla todettiin vielä yksi tartunta, joka oli todennäköisin peräisin Rauman kultajuhlinnasta. Tapaus diagnosoitiin viiveellä.

Kouluissa, päiväkodeissa ja harrastustoiminnan piirissä ei todettu uusia tartuntoja.

Maskin käyttösuositusta epidemian perusvaiheessa kansalaisille hieman lievennettiin. Maskinkäyttösuositus ei enää ole voimassa julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa ja kirjastoissa. Kasvomaskia on kuitenkin hyvä käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi yleisötapahtumissa ja tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä samaan aikaan.

Myös etätyösuositusta lievennettiin hieman.

Päivitetty 15.6. kello 12:08

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa