Ladataan ilmoitusta
Kiikka 19.10.2020 12:41

Koronarajoitusten takia ei yleisötilaisuutta Kiikan Nuorisotalosta

Pauli Pietilä (vas.), Sirkkaliisa Haapaniemi ja Hannu Horila ajavat Kiikan Nuorisotalon pelastamista. Kuva: Sari Mäkelä
Pauli Pietilä (vas.), Sirkkaliisa Haapaniemi ja Hannu Horila ajavat Kiikan Nuorisotalon pelastamista. Kuva: Sari Mäkelä

Kiikan Nuorisotalon kohtalosta oli tarkoitus järjestää yleisötilaisuus tämän viikon torstaina. Koronapandemian yleisörajoitusten takia yleisötilaisuus on jouduttu peruuttamaan.

–Itse asiaa ei kuitenkaan unohdeta. Samana iltana tapaamme kaupungin johtotroikan kanssa pienimuotoisemmassa tilaisuudessa, jossa paikalla on edustajia talon suurimmista käyttäjäseuroista, sanoo Pauli Pietilä.

Pietilä on Kiikan VPK:n puheenjohtajan Hannu Horilan sekä Kiikan eläkkeensaajien ja VPK:n naisosaston puheenjohtajan Sirkkaliisa Haapaniemen kanssa noussut puolustamaan Kiikan Nuorisotalon säilymistä paikkakunnan kokoontumispaikkana.

Kiikan VPK on ylläpitänyt kaupungin omistamaa nuorisotaloa vuosia. Vuodenvaihteessa kaupungilta ei näillä näkymin enää tule tuhannen euron kuukausittaista vuokra-avustusta.

Horila sanoo, että VPK ei pysty ilman avustusta taloa hoitamaan, sillä raha on riittänyt ison talon menoihin nipin napin, kun talkoilla on tehty polttopuita.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa