Ladataan ilmoitusta
Sastamala 7.7.2020 13:37

Asiakkaita ruuhkaksi asti poliisin lupapalveluissa Sastamalassa

Kuvituskuva: Mikko Perttunen
Kuvituskuva: Mikko Perttunen

Poliisin lupapalvelut ovat melko ruuhkaisia kesällä. Erityisesti Sastamalassa poliisin lupapalveluissa on ollut ruuhkaksi asti asiakkaita, jotka eivät ole varanneet aikaa etukäteen. Sastamalan asema ei palvele lupa-asioissa tiistaisin kesän aikana.

Jonottamiselta välttyy, kun asiointiajan varaa etukäteen. Lupapalveluista todetaan, että jos ei saa haluamaansa aikaa heti, ajan voi varata myöhemmin, peruutuksia ja uusia aikoja tulee varattavaksi tasaisesti.

Lupapalveluista kerrotaan myös, että asioida voi missä tahansa poliisin lupapalveluja tarjoavalla poliisiasemalla.

Ajan voi varata joko poliisin nettisivuilta tai lupaneuvonnan valtakunnallisesta puhelinnumerosta 0295 419 800.

Lupapalveluista todetaan myös, että ruuhkien ja jonotuksen välttämiseksi kannattaa hakemuskin laittaa vireille sähköisesti, jolloin se on edullisempi kuin henkilökohtaisesti vireille jätetty hakemus.

Passihakemuksen voi useimmiten tehdä alusta loppuun verkossa, jos sinulta on otettu sormenjäljet aiempaa passia varten enintään kuusi vuotta sitten ja nimesi on edelleen sama kuin edellisessä passissasi.

Henkilökorttihakemuksen voi tehdä pelkästään verkossa asioimalla, jos myöntöviranomainen on tunnistanut sinut passia tai henkilökorttia varten enintään kuusi vuotta sitten, olet tunnistushetkellä ollut vähintään 12-vuotias ja nimesi on edelleen sama kuin edellisessä passissa tai henkilökortissa.

Passihakemukseen tarvitaan enintään kuusi kuukautta vanha passikuva tai sähköinen kuvatunnus, joten ensiksi tulee käydä valokuvassa.

Tunnistamista poliisiasemalla nopeuttaa voimassaoleva passi tai henkilökortti. Muussa tapauksessa henkilöllisyydestäsi voidaan varmistua esimerkiksi poliisin henkilörekistereihin pohjautuvien kysymysten ja esittämiesi asiakirjojen perusteella, jolloin se saattaa viedä aikaa.

Päivitetty 9.7. tiedolla hakemuksen sähköisestä tekemisestä.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa