Ladataan ilmoitusta
Viime kesänä Jari Yli-Sipilän ja Kirsi Kiikkalan noin kahdeksan neliön kasvihuoneessa kasvoi tomaatteja, kurkkuja, chilipaprikoita ja yrttejä. –Tänä vuonna mennään samoilla, kokeillaan vain eri lajikkeita, he toteavat. Kuvat: MInna Karru

Huittinen 16.5.2018 11:30 Tilaajille

”Ikinä ei pihalla tule valmista, ja jos joskus tulisi, niin sitten muutetaan jotain, että olisi tekemistä”

Minna Karru

–Tapa olla ja elää, kesät olemme koko ajan ulkona. Jotain nyppimistä on koko ajan, mutta ei kuitenkaan stressiksi asti, sanovat huittislaiset Kirsi Kiikkala ja Jari Yli-Sipilä Vanhan Koutun puutarhassa Sammussa.

Tilaajalle

Haluatko lukea koko artikkelin?

Artikkeli on luettavissa Lauttakylä-lehden tilaajille. Voit tilata myös vuorokauden lukuoikeuden kaikkeen lauttakyla.fi sisältöön 3 eurolla.

Voit uusia aiemman tilauksesi käden käänteessä kirjautumalla ensin OmaLauttakylä-palveluun omalla tunnuksellasi.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa