Ladataan ilmoitusta
Satakunta 27.1.2021 07:52

Satakunnan koronatilanne pahentunut ja ollaan taas lähellä kiihtymisvaihetta

Kuvituskuva: Pixapay
Kuvituskuva: Pixapay

Satakunnassa on saatu elää muutama viikko koronapandemian perustilannetta, mutta viikon aikana tilanne on huonontunut. Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Uusitalo-Seppälä toteaa tiedotteessaan, että torstaina kokoontuvassa alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmässä todennäköisesti todetaan maakunnan olevan jälleen kiihtymisvaiheessa.

Tilanteen heikentymiseen vaikuttaa hänen mukaansa erityisesti Rauman seudun koronavirustilanne. Rauman telakan alihankintayrityksessä on todettu 19 koronatapausta, jonka takia 50 altistuneesta on myös eilen otettu näytteet. Telakan tartunnat ovat peräisin ulkomailta ja levinneet vierastyöläisten keskuudessa. Tartunnoista tutkitaan myös muuntoviruksen mahdollisuutta.

Muuntovirustakin Satakunnassa on, sillä tiistaina todettiin kaksi uutta tapausta, jotka liittyvät toisiinsa ja ovat peräisin ulkomailta. Altistuneita on kolme, mutta tartunnat eivät ole levinneet.

Satakunnassa todettiin viime viikon aikana 27 koronatartuntaa, joiden tartunnanlähde selvisi 78 prosentissa tapauksista. Viime viikon tartunnoista 35 prosenttia oli peräisin ulkomailta. Koronan ilmaantuvuusluku on Satakunnassa 19,5 10 000 asukasta kohti 14 vuorokauden aikana. Luku on edelleen Suomen kolmanneksi alhaisin, mutta selvässä nousussa.

Satasairaala muistuttaa, että varotoimia pitää ehdottomasti noudattaa edelleen, pienistäkin oireista on heti mentävä testiin. Vain siten voidaan estää taudin leviäminen.

–Satakunnan rajalla Varsinais-Suomessa Laitilan ja Pyhärannan puolella vaikeutunut tilanne heijastuu Satakuntaan ja väestössä on nähtävissä merkkejä koronaväsymyksestä. Kovasti toivotaan rokotemäärien kasvavan, jotta kunnat pääsisivät laajentamaan rokotuksiaan, Raija Uusitalo-Seppälä sanoo.

Satasairaalassa tilanne on vielä rauhallinen. Eilen siellä oli hoidossa yksi potilas, teho-osastolla ei yhtään.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa