Ladataan ilmoitusta
Sastamala 22.3.2020 14:38

Sastamalassa järjestetään lähiopetusta kaikilla muilla, paitsi Äetsän koululla – Lähiopetukseen ensi viikolla 37 uutta oppilasta

Etäopetusta suositellaan silti vahvasti.

Kuvituskuva: Pixapay
Kuvituskuva: Pixapay
Marja-Liisa Hakanen

Valtioneuvoston perjantaisen uuden linjauksen mukaan perusopetuksen 1.-3.-luokkalaiset voivat koronaepidemiasta huolimatta osallistua maanantaista alkaen lähiopetukseen. Sastamalassa ryhdyttiin välittömästi selvittämään, paljonko uusia lähiopetukseen tulevia oppilaita olisi.

Huoltajilta saatiin eilen lauantaina vastaukset, joista selvisi, että Sastamalassa ilmoittautui lähiopetukseen 37 uutta oppilasta. Kaikkiaan lähiopetuksessa on 89 oppilasta. Lähiopetusta järjestetään kaikilla muilla, paitsi Äetsän koululla.

Perusopetuksen opetuspäällikkö Katri Heikkilän mukaan ryhmäkoot pystytään kuitenkin pitämään turvallisina, sillä oppilasmäärä koulua kohti vaihtelee 1-19 välillä. Kouluilla on myös riittävästi opettajia ja koulunkäyntiohjaajia, jotta lähiopetus onnistuu.

Kouluun ei ole kuitenkaan valtioneuvoston linjaukseen tehdyn tarkennuksen jälkeenkään pakko mennä, vaan myös 1.—3 l.-luokkalaisille suositellaan edelleen vahvasti etäopetusta, jos se vain on mahdollista.

Opetuspäällikkö Katri Heikkilä muistuttaa tiedotteessaan myös, että lähiopetukseen tullaan vain, jos ollaan terveitä.

-Lähiopetuksessa on noin neljä prosenttia perusopetuksen oppilaista. Tämä kertoo siitä, että lähiopetuksessa ovat suositusten mukaisesti vain ne, joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta pitää lastaan etäopetuksessa . Yhteinen vastuu tartuntojen leviämisen estämisestä on selvästi otettu vakavasti, Heikkilä sanoo.

Koulukuljetukset saadaan Sastamalassa toimimaan jo maanantaista lähtien, vaikka aikataulu niiden järjestämiseen oli tiukka. Huoltajille ilmoitetaan Wilmassa kuljetusaikatauluista sunnuntain aikana.

Myös ruokahuollon ja opetusjärjestelyjen muutokset ehditään tehdä Sastamalassa maanantaihin mennessä.

Opetuspäällikön mukaan etäopetus saatiin viime viikolla hyvin alkuun. Vanhemmat ovat olleet lastensa apuna ja opettajat ovat opettaneet oppilaita eri kanavia käyttäen.

-Oppilaat ovat suhtautuneet uuteen työtapaan ennakkoluulottomasti ja työskennelleet hienosti. Oppilaisiin ja vanhempiin ovat olleet yhteydessä myös koulunkäynnin ohjaajat ja erityisopettajat,

Koulupsykologit, koulukuraattorit, erityisnuorisotyöntekijät ja tukiluokkien psykiatriset sairaanhoitajat ovat tarjonneet etäyhteyksien avulla tukea oppilaille.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa