Ladataan ilmoitusta
Satakunta 24.10.2020 10:22

Satakunnassa koronatilanne edelleen perustasolla – Kasvomaskisuositus ensi viikon alusta alkaen sairaalaan tuleville

Satakunnassa COVID-tilanne on edelleen rauhallinen ja epidemia on perustasolla. Tapauksia oli eiliseen mennessä todettu 119. Tällä viikolla sairaalassa on hoidettu yhteensä neljää COVID-potilasta.

Kahden viikon ilmaantuvuus Satakunnassa on nyt 6,9 tapausta / 100 000 asukasta kahden viikon jaksolla, mikä on valtakunnan toiseksi alhaisin luku. Koko Suomessa ilmaantuvuusluku on 48,2. Satakunnan naapurimaakunnissa epidemia on edelleen kiihtymisvaiheessa.

–On edelleen todennäköistä, että epidemia leviää jatkossa myös Satakunnassa, jos varotoimia ei noudateta. Olennaista on, että hyvää käsihygieniaa ja turvavälejä noudatetaan ja lievästikin oireiset hakeutuvat viiveettä testiin ja pysyvät kotona eivätkä oireisena mene töihin, kouluun, päiväkotiin tai harrastuksiin, muistutetaan Satakunnan sairaanhoitopiirin infektioyksikön tiedotteessa.

Näytteitä otetaan tällä hetkellä runsaasti, viime viikon aikana yhteensä 2899 näytettä. Positiivisten näytteiden osuus on vain 0.3 %.

Infektioyksiköstä kerrotaan, että tartunnanlähteet ovat Satakunnassa myös hyvin selvillä. Kun näyte on tutkittu julkisella puolella, potilaisiin on useimmiten oltu yhteydessä tunnin sisällä vastauksen valmistumisesta, ja myös yksityispuolen kanssa on tehty hyvää yhteistyössä, kun viesti positiivisesta tuloksesta on saatu. Tartunnan lähde on pystytty selvittämään varsin kattavasti, ei aina henkilötunnustasolle, mutta esimerkiksi lähtömaahan tai -tilanteeseen.

Viime perjantain jälkeen ilmi tulleista kuudesta tartunnasta neljä on peräisin ulkomailta ja yksi perhepiiristä, jossa perheen ensimmäinen tartunta jäljittyi Varsinais-Suomeen. Yhden tartunnanlähde ei ole varma, mutta todennäköisesti myös tämä tartunta on peräisin Varsinais-Suomesta.

Satasairaala suosittelee ensi viikosta lähtien kasvomaskin käyttöä sairaalaan suunnitellusti tuleville yli 15-vuotiaille potilaille tai heidän saattajilleen.

Muut alueelliset suositukset ovat ennallaan. Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä suosittelee edelleen, että yli 50 henkilön yksityistilaisuuksia ei Satakunnassa järjestettäisi. Lisäksi suositellaan, että yli 20 hengen yksityistilaisuuksiin ei tulisi osallistua henkilöitä, jotka tulevat kiihtymis- tai leviämisvaiheessa olevilta alueilta.

Lähtökohtaisesti maskin käyttöä suositellaan aina tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida pitää. Erityisen tärkeää se on paikoissa, joissa koolla on paljon ihmisiä ja yhteen kokoontuu väkeä myös lähialueen ulkopuolelta.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa