Ladataan ilmoitusta
Sastamala 21.1.2022 13:00

Sastamalassa luovutaan virallisista eristyskäytännöistä

Kuvituskuva: PIxabay
Kuvituskuva: PIxabay

Sastamalassa luovutaan tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä ensisijaisena todisteena koronatartunnasta. Muutos tuli voimaan tänään perjantaina niin kuin muuallakin Pirkanmaalla. Kaupungin tiedotteen mukaan tartunnan saaneiden tulee eristäytyä omaehtoisesti ja ilmoittaa altistumisesta henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa.

Muutos ei kuitenkaan poista aiemmin asetettuja eristyspäätöksiä.

Pirkanmaan lisäksi muuttuneen käytännön mukaan eletään pääkaupunkiseudulla ja muiden suurimpien sairaanhoitopiirien alueella.

Omikronmuunnos on moninkertaistunut päivittäisten koronatartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen.

Tiedotteessa todetaan, että koska omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja näytteenotossa on viiveitä, suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut testituloksen tullessa tartuntatautiviranomaisen tietoon. Henkilön eristykseen asettamisella ei ole tällöin epidemiologista perustetta. Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida ehkäistä tartuntojen leviämistä.

Tärkeimmäksi ohjeeksi uuden käytännön aikana kaupungin tiedotteessa nostetaan kontaktien välttäminen. THL:nkin ohjeen mukaan koronavirusoireisen henkilön tulee välttää oman talouden ulkopuolisiin henkilöihin kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan.

Jos yleisvointi on hyvä, ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon tai hakeutua koronavirustestiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö tekee parhaillaan selvitystä, miten palkkatyössä olevien koronaa sairastavien ansionmenetykset korvataan.

Kaupungin tiedotteessa mainitaan että ansionmenetykset tulee korvata ensisijaisesti muilla tavoin kuin tartuntataudeista vastaavan lääkärin hallinnollisella päätöksellä. Korvaavia käytäntöjä voivat olla esimerkiksi normaalit sairauspäivärahakäytännöt tai työntekijän laajennettu oikeus olla poissa omalla ilmoituksella.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 69 e/vuosi.

Tilaa