Ladataan ilmoitusta
Satakunta 19.2.2021 10:18

Koko Satakunta pandemian leviämisvaiheessa – Kokoontumisrajoituksia aiotaan tiukentaa

Koko Satakunta on siirtynyt koronapandemiassa leviämisvaiheeseen. Vaikein tilanne on Raumalla ja Porissa. Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR on arvioinut tilannetta ja päivittänyt suosituksiaan.

Tilanteeseen ottaa tänään perjantaina kantaa myös Lounais-Suomen aluehallintovirasto. Se päättää todennäköisesti, että julkisten kokoontumisten henkilömäärä rajataan kymmeneen. Päätös astuu voimaan huomenna lauantaina.

Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä ATTR suosittelee, että myös yksityistilaisuuksissa henkilömäärä olisi vain kymmenen ja että heidän pitää käyttää maskeja ja muistaa turvavälit.

Satakunnan ATTR on antanut uusia suosituksia myös oppilaitoksille ja kunnille. Työryhmä suosittelee, että ammattikorkeakouluopetuksessa siirryttäisiin koko Satakunnassa etäopetukseen ja vain välttämätön opetus toteutettaisiin lähiopetuksena.

Toisen asteen opetuksessa ATTR suosittelee kuntakohtaisesti harkitsemaan siirtymistä etäopetukseen ja toteuttamaan vain välttämätön opiskelu lähiopetuksena. Lähiopetuksessa on muistettavat maskit, turvavälit ja hygieniaohjeet. Myös opetuksen hybridimallia, etä- ja lähiopetuksen vuorottelua voidaan toteuttaa.

Ylä- ja alakoulut voivat jatkaa lähiopetuksessa, mutta valtakunnallisen suosituksen mukaan yläkouluissa on käytettävä maskeja, samoin 6.-luokkalaisten ja yhdysluokilla olevien 5.-luokkalaisten.

Esiopetuksessa pitää pyrkiä välttämään kontakteja eri ryhmien välillä ja henkilökunnan on edelleen käytettävä kasvomaskeja tai esiopetuksessa vaihtoehtoisesti kokokasvovisiiriä. Suositukset ovat voimassa 21. maaliskuuta saakka.

ATTR suosittelee, että sisätiloissa toteutettava aikuisten harrastustoiminta keskeytetään koko Satakunnassa. Työryhmä toivoo, että myös yksityiset toimijat noudattavat suosituksia.

Ulkoliikuntapaikat sen sijaan voivat olla työryhmän mukaan avoinna omaehtoistan liikkumista varten. Yleisötapahtumia ulkona ei kuitenkaan tule järjestää, koska kaikenlaisia joukkokokoontumisia pitää nyt välttää.

Alle 20-vuotiaat lapset ja nuoret voivat edelleen harjoitella, mutta 12–20-vuotiaiden kilpailu- ja sarjatoiminta on edelleen keskeytettynä eikä urheilutapahtumia- ja kilpailuja tule järjestää.

Harjoittelussa on pidettävä turvavälit ja vältettävä lähikontakteja. Vanhempien pitäisi käyttää maskia ja välttää kontakteja, kun he noutavat lapsiaan.

Alle 12-vuotiaiden omassa ryhmässä tai joukkueessa myös lähikontaktia sisältävät harjoitteet ovat sallittuja. Kilpailuja tai esiintymisiä yleisölle ei tule järjestää. Ottelu- ja kilpailutoiminnan mahdollistamista arvioidaan viikoittain. Asuinkaupungin sisäiset ottelut ja kilpailut sallitaan.

Päivitetyt suositukset löytyvät kokonaisuudessaan Satasairaalan nettisivuilta.

Lue lisää

Paikalliset uutiset diginä - nyt vain 72 e/vuosi.

Tilaa