Opetusministeri Huittisissa: Ammattikoulutus yhä enemmän työpaikoille

30.11.2015 - 11:39 Matti Laine
Ilpo Kulma esitteli opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle peräkärryjen valmistusta. Kuvassa oikealla toimitusjohtaja Janne Survonen ja valtuuston puheenjohtaja Jukka Tuori .

Ammatillista koulutusta pyritään nykyistä enemmän ohjaamaan työpaikoille, totesi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vieraillessaan Huittisissa maanantaina. Yrityksille oppisopimuskoulutuksesta tulevia kustannuksia on tarkoitus keventää.

Ministeri tutustui pikaisen vierailun aikana Konepaja Survonen Oy:n toimintaan. –Yritys on kasvanut koko ajan. Nyt teemme töitä, jotta saataisiin pää auki myös ulkomaan projekteihin, kertoi toimitusjohtaja Janne Survonen.
Hän toivoi, että koulutuksessa oppilaitoksessa tapahtuvaa teoreettista koulusta tehostettaisiin ja opiskelijat olisivat enemmän mukana käytännön työelämässä, mielellään useissakin yrityksissä.
Ministeri totesi Konepajan toimineen ansiokkaasti taantumaa vastaan. Hänen mu-kaansa esitettyjen toiveiden eteen tehdään töitä.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.