Huittisissa kokeillaan huumeita paljon – Alkoholi nuorten keskuudessa kenties vielä suurempi ongelma

28.11.2019 - 05:37 Mikko Perttunen
Prosenttiosuus kouluterveyskyselyyn vastaneista peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaista.

Nuorten huumaavien aineiden käyttö Huittisissa puhuttaa. Tuore kouluterveyskysely osoittaa, että kannabista kokeilleiden määrä on kaupungin yläkouluikäisten parissa hurjassa kasvussa.

Eikä siinä vielä kaikki. Myös viina virtaa nuorten keskuudessa nyt huolettomasti.

Nuorisorajapinnassa työskentelevät ovat huomanneet, että parin vuoden sisällä on tapahtunut selvä muutos huonompaan.

–Aina on tietysti erilaisia vaiheita, mutta sen viidentoista vuoden aikana, jonka olen ollut seurakunnan nuorisotyössä, ovat nämä viime ajat olleet alkoholin suhteen ehkä kaikkein vaikeimpia, seurakunnan nuorisotyöntekijä Petri Sorva kertoo.

Hän on joutunut tänä syksynä tekemään jo poikkeuksellisen paljon lastensuojeluilmoituksia. Sorva itse ei ole huumeisiin törmännyt, vaan päähuolenaiheena on ollut nimenomaan alkoholi. Hänen mukaansa olisi kuitenkin sinisilmäistä ajatella, ettei samoissa piireissä liikkuisi myös muita aineita, siinä määrin hyväksyttyä esimerkiksi kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa kouluterveyskyselyn mukaan on.

–Kyllä siellä arjessa näkyy nimenomaan juuri se alkoholi, nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja Teuvo Munkkikin vahvistaa.

Paitsi että alkoholin käyttö on lisääntynyt, se vaikuttaa tulleen myös aiempaa avoimemmaksi. Sekä seurakunnan että kaupungin nuorisotiloissa on tehty myös puhallutuksia.

Nuorten läträyspaikaksi on muodostunut erityisesti Lauttakylän vanha kivikoulu, joka on keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa, mutta toisaalta sopivasti piilossa katseilta.

Kouluun sisälle ei tosin pääse, ainakaan pitkäksi aikaa, sillä rakennuksessa on hälytysjärjestelmät ja kameravalvonta. Tyhjentynyt koulu on kuitenkin houkutellut läheisyyteensä nuoria viettämään aikaansa jo useamman vuoden. Samalla se luo myös lieveilmiöitä.

–Siellä ne nuoret kokoontuvat ja monenlaista tapahtuu. Käyttäytyminen on muuttunut aggressiivisemmaksi. Esimerkiksi Hullussa Yössä oli aika hurja meininki ja alkoholin käytön lisäksi myös tappeluita, Munkki paljastaa.

 

 

 

Lue juttu loppuun Lauttakylä-lehden numerosta 48 (27.11.2019)
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.