Luja HT voitti tiukan taistelun jälkeen KK-V:n

28.10.2016 - 10:18 Bobby
Luja HT:n Veli-Pekka Reiman tuulettaa 1-2 osumaansa, vieressä Kalle Pelli ja taustalla Miika Raittinen. (Kuva: Ari Ståhlman)

Luja HT kohtasi torstai-iltana KK-V:n Kokemäellä. Sarjakärjessä porskuttanut KK-V on aloittanut kautensa vahvasti ja Lujalla oli tiedossa täysi iltapuhde. Luja HT:n urakkaa helpottamaan oli Kokemäelle tullut runsas fanijoukko Huittisista.

Ottelu oli ennakoidun tasaista vääntöä alusta asti. Vaikka Luja voittikin ensimmäisen erän laukaukset, KK-V onnistui tekemään erän ainoan maalin. Santeri Halme suti riparikiekon maalin edestä Lujan maalivahdin Janne Rantaniityn ohi.

Toisessa erässä Luja oli tehokkaampi ja pystyi käyttämään maalipaikat paremmin hyväkseen. Tasoitus syntyi ylivoimalla, kun Miika Raittinen laukoi hieman onnekkaastikin kiekon etukulmasta ohi Joonas Itäjärven. Erän puolessa välissä Luja ykkönen tuli terävästi alueelle ja Raittinen löysi pakkien takaa Veli-Pekka Reimanin, joka ohjasi Lujan johtoon. Ennen erän loppua Lujan kakkosylivoima siirsi joukkueen 1-3-johtoon. Niklas Kulmanen laukoi kiekon Turkka Hirvinevan syötöstä takaylänurkkaan.

Kolmannessakin erässä Luja loi enemmän maalipaikkoja kuten kahdessa aikaisemmassa erässä, mutta jäi maaleitta. Kotijoukkue sen sijaan onnistui kerran alivoimalla. Lujan ykkösylivoima päästi KK-V:n Kristian Ruisman läpiajoon ja Ruisma ei erehtynyt. Koska lisämaaleja ei nähty, Luja vei ottelun lukemin 2-3. Luja onnistui ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelaamaan suhteellisen ehjän 60 minuuttia. Valmennuksen kommentit ottelusta ovat luettavissa ensi viikon lehdestä.
 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.