Lisäturvaa muistisairaille ja heidän omaisilleen

28.02.2018 - 05:44 Senni Valiola
Muistisairaiden tueksi kehitelty OSMO-turva on keikyäläistä käsityötä, joka tehdään alusta asti itse. –Turvan nimi tulee sanoista osaa sairastanutta muistia ounastella, kertovat Jaana Sundberg (vas.) ja sairaanhoitaja Sari Kaarle.

–Idea OSMO-turvaan lähti, kun näin Kiikoisissa keskellä ei mitään iäkkään naisen rollaattorin kanssa ja mietin, mitä hän siellä teki, OSMOn keksijä, keikyäläinen Jaana Sundberg muistelee kolme vuotta sitten alkanutta projektia.
–Myös äidilläni on muistisairaus ja hoivakotiin pääsy kesti pitkään. Eräänä yönä hän päätti lähteä ”töihin”, ja useat ihmiset ajoivat hänen ohitseen tietämättä, että hän saattaisi tarvita apua.

Yhteistyössä muistiammattilaisten kanssa Sundberg  on suunnitellut OSMO-huomiovälineen lisäturvaksi muistisairaille ja muille henkilöille, jotka saattavat olla avun tarpeessa OSMOn sisältä löytyy läheisen puhelinnumero sekä yleinen hätänumero.
–Monet ajavat ohitse, vaikka olisikin jotain, minkä pitäisi pistää silmään. En-nemmin ylilyönti kuin välinpitämättömyys. Jos yksikin muistisairas löytyy tämän avulla, niin se on hoitanut asiansa, Sundberg tuumi.

OSMOa pitävä henkilö ei välttämättä tiedä, missä hän on, tai ei löydä takaisin ko-tiinsa eikä osaa pyytää apua. OSMO olisi hyvä kiinnittää mahdollisimman moneen takkiin, laukkuun ja kelkkaan, jotta se olisi mukana ei-toivotulla retkellä.
–Tarkoituksena on tuoda turvaa omaiselle ja muistisairaalle ajatuksella ”onneksi laitoin OSMOn käsivarteen”. Sundbergin sairaanhoitajatuttava Sari Kaarle sanoo.

Monet ajavat ohitse, vaikka olisikin jotain, minkä pitäisi pistää silmään."
- Jaana Sundberg -

–Tuote on heijastavaa kangasta, eikä sitä laiteta salaa, eikä sillä leimata ketään. Myös muistisairas tietää, että se on hänen oman turvallisuutensa vuoksi.
–Muistisairauden kanssa ollaan vielä aika häpeäväisiä, kuten ennen oltiin esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa, vaikka ei niitä tarvitse hävetä. Muistisairaus on sairaus siinä missä muutkin sairaudet. Ja muistisairas saattaa tarvita apua toiselta ihmiseltä, Kaarle kannustaa.

Sanoista osaa sairastanutta muistia ounastella nimensä saanut OSMO on yksi tapa tuoda turvallisuutta muistisairaan ulkoiluun.
–Kuten esimerkiksi lehmänkello, joka herättää omaisen kun muistisairas on läh-dössä yöllä liikkeelle.
–Tuotteen valmistuksessa on pohdittu paljon eettisiä kysymyksiä. Ei kukaan kidnappaa muistisairasta tai ryöstä, koska ei heillä ole rahoja mukana. Ei ketään myöskään leimata OSMOn vuoksi, se on verrattavissa esimerkiksi Roosa nauhaan. Ei kukaan ajattele nauhan nähdessään, että voi voi, kyseisellä henkilöllä on syöpä, naiset toteavat.

Muun muassa poliisi ja Taxi-liitto ovat tietoisia OSMO-turvasta ja naiset toivovat, että myös muut ihmiset tietäisivät OSMOn nähdessään sen tarkoituksen.
–Siitä on tulossa myöhemmin omaisversio, mahdollisesti avaimenperä, Sundberg ja Kaarle kertovat.
 

 

Muistisairaan kohtaaminen

Hämmästynyt olemus tai tilanteeseen epäsopiva käytös tai vaatetus paljastavat usein eksyneen.
Hän ei välttämättä tiedä olevansa eksynyt.
Puhuttele arvostavasti ja niin tuttavallisesti kuin pystyt.
Käytä lyhyitä lauseita ja kysymyksiä.
Small talk paljastaa, onko ihminen avun tarpeessa ketään loukkaamatta.
Joihinkin muistisairauksiin liittyy persoonallisuusmuutoksia, yritä saavuttaa ihmisen luottamus.
Yritä selvittää miten hän kokee tilanteen, kuuntele.
Jos aika ja paikka ovat hukassa, soita 112.

 

 

 

 

Lue 28.2.-Lauttakylä-lehti verkossa.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.