”Silmät kiinni, ja antaa laulun vaan tulla”

27.10.2017 - 05:46 Minna Karru
Päivi Laaksonen (vas.), Mauri Merimaa, Liisa Ääri, Margit Palomäki, Leena Anttonen ja Erkki Raepalo kokoontuvat laulamaan lähes joka sunnuntai-iltapäivä. (Paperilehdessä Palomäen ja Anttosen nimet olivat vaihtaneet paikkaa.)

Sunnuntai-iltapäivät ovat monille viikon niitä aikoja, jolloin koetaan suurimpia rentoutumishetkiä. Tapoja pyhäpäivän viettoon on monia. Eläkeläisille yksi keino on karaoken laulaminen Huittisten Sinisessä Karhussa.

Jo useamman vuoden ajan jatkunut perinne sunnuntaisista karaokelauleskeluista sai alkunsa, kun paljon kuoroissa laulaneet Liisa Ääri ja Leena Anttonen keksivät alkaa harjoituttaa myös soolona laulamistaan. Alun perin tarkoituksena oli tehdä pientä karsintaa siitä, kenet lähetettäisiin edustajiksi Eläkeliiton karaokekisoihin Yyteriin. Vuonna 2014 Ääri voitti kilpailun.
–Laulupaikaksi valikoitui Sininen Karhu, joka tarjoaa mahdollisuuden rauhalliseen iltapäivän viettoon karaoken merkeissä. Ajankohtana sunnuntai on hyvä, kun viikon monina muina päivinä Karhussa on meininkiä lähinnä nuoremmille, Ääri sanoo.

Laulajamäärä vaihtelee yleensä muutamasta osallistujasta kymmeneen. Eläkeläiset kokoontuvat laulamaan joka sunnuntai iltapäiväneljästä iltaseitsemään. Paikalla ollaan lähes joka sunnuntai, mikäli muilta kiireiltä vain ehditään.
–Kolmen tunnin pätkä on aika pitkä, siinä ehtii laulaa paljon, ja kyllä se jo äänenkin päälle alkaa loppua kohden käymään, Leena Anttonen miettii.

Huittislainen Päivi Laaksonen kertoo päätyneensä porukkaan toimittuaan ensiksi karaokekarsintojen ”tuomarina”. Sen jälkeen hän innostui jäämään laulamaan enemmänkin.
–Ei kauaa mennyt, että jäin koukkuun laulamiseen. On mahtava tunne, kun uskaltaa ensimmäistä kertaa esiintyä julkisesti karaokessa. Ja kun sen on kerran kokenut, sen haluaa aina tehdä uudelleen. Silmät kiinni ja antaa mennä vaan, Laaksonen myhäilee.

Karaokevedot koostuvat pääasiassa suomenkielisistä tanssikappaleista, joita on kaiken kaikkiaan jopa satoja.
–Karaoke on sellaista, johon kaikki olemme jääneet kerrasta koukkuun. Muistan, kun aikanaan lauloin Mommolan motellilla ensimmäisen karaokelauluni. Se oli Tapio Rautavaaran En päivääkään vaihtaisi pois. Siitä kaikki lähti, Mauri Merimaa kertoo.
Sunnuntaiseen karaokelaulantaan otetaan mielellään vastaan myös uusia ihmisiä.

 

 

 

Lue juttu kokonaisuudessa 25.10. Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Raitin?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.