Harjua halutaan hyödyntää enemmän myös kesällä

26.07.2017 - 06:07 Antti Salminen
Harjureitti kuntoon -kehittämishankkeessa alueen tulentekopaikat, laavut ja opasteet käydään läpi. Maisemalaavun kuntoa tarkastavien Tarja Lähdemäen ja Teuvo Munkin mielestä Harjureitillä on mukavaa liikkua myös kesällä.

Harjureitti 28 kilometriä pitkine valaistuine latuineen on hiihtäjien unelma.
Viimeisinä leutoina talvina lunta ei ole kuitenkaan riittänyt kunnolla edes perinteisesti hyvälumisen Harjureitin maastoissa. Harjureitin ylläpitäjät haluavat lisätä alueen kokonaiskäyttöä myös talvikausien ulkopuolella.
Suuremmat kävijämäärät voivat parantaa samalla alueella toimien yritysten ja muiden tahojen liiketoimintamahdollisuuksia.
–Tavoitteena on koota alueen palvelutarjontaa ja yhteistyötahoja selvemmin yh-teen, jotta uudetkin kävijät ja useammat ryhmät löytäisivät Harjureitin, Huittisten nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja Teuvo Munkki sanoo.

Hoitovastuun Harjureitillä jakavat Huittisten, Säkylän, Oripään ja Loimaan kunnat käynnistivät kesäkuussa hankkeen alueen kehittämiseksi. Kunnat sijaitsevat kolmen eri leader-ryhmän alueella ja jokainen näistä on päättänyt tukea hanketta.
–Lopullista hyväksyntää hankkeelle odotetaan ely-keskukselta syyskuussa. Kunnat ovat aloittaneet omalla riskillään hankkeen, kertoo kehittämishankkeen vastuukunnan Loimaan liikuntasihteeri Tarja Lähdemäki.

Päätavoitteita on kaksi: monipuolisten tiedotuskanavien luominen ja paikkojen kunnostustarpeiden kartoittaminen.
–Nettisivut uusitaan jo hankkeen aikana ja ne siirtyvät yksityisen toimijan hallinnasta kuntien omistukseen. Osa tiedoista käännetään englanniksi ja uudet sivut toimivat paremmin mobiililaitteilla, Lähdemäki kuvailee.

Kunnostustöihin voidaan päästä jo ensi vuonna.

Yksi kulmakivi on latutilanteen tiedottaminen, sillä yhä useampi hakee tietoa lumitilanteesta netistä.
–Vaihtoehtoina on muun muassa latukameroiden lisääminen tai latukoneeseen sijoitettava liiketunnistin, joka välittää nettiin reaaliaikaista tietoa, kuten pohjoisen kohteissakin, Lähdemäki ja Munkki miettivät.

Hankkeen aikana laaditaan koko reitille kartoitus- ja kehittämissuunnitelma. Reitti käydään läpi ja arvioidaan muun muassa, mitä taukopaikkoja pitää kunnostaa vai tarvitaanko myös uusia. Samoin tarkastellaan valaistuksen, opastuksen ja viitoituksen uusimista ja mahdollista lisäämistä.
Hiihtokaudella reitit ovat jokseenkin selviä, mutta kesällä tottumattomampi liikkuja voi eksyä risteilevillä poluilla.
–Hankkeen aikana tehdään opastus- ja viitoitussuunnitelma. Tämä voi kuulostaa pienitöiseltä, mutta kyseessä ei ole helppo työ. Välietäisyyksien esittäminen on haastavaa, sillä yhtä selvää lähtöpistettä ei ole, Lähdemäki ja Munkki huomauttavat.

Varsinainen yleisötilaisuus aiotaan pitää syksyllä hankkeen ollessa paremmin käynnissä. Kunnostustöihin voidaan päästä jo ensi vuonna.
–Investointeihin haetaan jälleen leader-ryhmiltä tai muualta rahoitusta ja itse to-teutus tehtäneen useamman vuoden aikana, Lähdemäki kertoo.

 

Kolme hanketta
Harjureitin reitistöt perustettiin Vampulan, Säkylän, Alastaron ja Oripään alueille vuosina 1998–1999.
Vuosina 2010–2012 laadittiin hankkeena ulkoilureittisuunnitelma, jonka Varsinais-Suomen ely-keskus on hyväksynyt. Joulukuussa 2016 Harjureitistä tuli virallinen ulkoilureitistö, kun se merkittiin kiinteistörekisteriin.
Vuonna 2017 tehdään uudet nettisivut ja kartoitetaan kunnostus- ja kehittämistarpeita. Hankkeen budjetti on 26 400 euroa, josta kuntien osuus on 10 ja leader-ryhmien 90 prosenttia.

 

 

 

Lue Lauttakylä-lehti verkossa.
Tilaa Lauttakylä-lehti täältä

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.