Kysely: Lauttakylän koulun alueella oltava koulu ja liikuntapaikka

26.06.2017 - 13:17 Antti Salminen
Huittislaiset haluavat tehdyn kyselyn perusteella säilyttää leikkipuiston ja pallokentän Lauttakylän koulun alueella.

Huittisten kaupungin kysely Lauttakylän koulun ympäristön kehittämisestä päättyi viime viikolla. Vastauksia saapui määräaikaan mennessä pitkälti toistasataa kappaletta, ja kokonaan täytettyjä kyselylomakkeita oli noin 110.
Kaavoitusinsinööri Arttu Salonen Huittisten kaupungilta on tyytyväinen kyselyn saamasta suosiosta. Vastaajajoukko oli runsas ja monipuolinen.

–Noin 70 prosenttia vastaajista oli 30–64-vuotiaita eli aktiivi-ikäistä väestöä. Puolet vastaajista kertoi olevansa koulun naapurustosta tai Huittisten keskustasta, mutta 40 prosenttia muualta Huittisista ja kymmenes Huittisten ulkopuolelta. Alue vaikuttaa olevan tärkeä muillekin kuin lähiympäristön asukkaille, Salonen tulkitsee.

Tyypillisin näkemys vastausten joukossa oli, että alueelle pitäisi rakentaa uusi koulu ja huolehtia samalla liikuntamahdollisuuksien säilymisestä.

–Vastaajista noin 70 prosenttia haluaisi alueen maankäyttöä kehitettävän ensisijaisesti kunnalliseen tai yksityiseen palvelurakentamiseen. Neljäsosa tahtoisi eniten asuinrakennuksia ja vain reilu 5 prosenttia vastaajista valitsi yritys- ja liiketoimintarakentamisen vaihtoehdon, Salonen kertoo.

Kyselyssä vastaajat saivat myös kertoa, mitä muuta alueella tulisi olla. Noin puolet vastaajista valitsi pallopelien pelaamiseen soveltuvan lähiliikuntapaikan ja lähes puolet leikkipuiston. Uimaranta ja venelaituri keräsivät myös useita mainintoja.

Lue lisää kyselyn tuloksista 28.6. ilmestyvästä Lauttakylä-lehdestä.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.