Vesitornia huuhdellaan jo

25.11.2015 - 09:28 Satu Ojala
Uuden vesitornin huuhtelut aloitettiin jo maanantaina. Sen vuoksi tornin ja Punkalaitumenjoen välisissä ojissa virtaa lähipäivinä vettä ja se voi myös haiskahtaa kloorilta. Säiliötä pesemässä Toni Artola.Kuva Lasse Kivekäs

Huittisten uuden vesitornin rakennustyöt alkoivat helmikuussa. Nyt torni on jo viittä vaille valmis.
–Säiliöiden pesut aloitettiin jo maanantaina ja sen jälkeen ne desinfioidaan, huuhdellaan ja täytetään ensimmäisen kerran, kertoo työmaapäällikkö Lasse Kivekäs YIT Rakennus Oy:stä.
Säiliöiden pesut näkyvät huittislaisten elämänmenossa lähinnä siinä, että vesitornin ja Punkalaitumenjoen välisissä ojissa virtaa vesi.
–Vielä tällä viikolla vesimäärät ovat pieniä, mutta viikon–kahden päästä, kun täydet säiliöt tyhjennetään, vettä on runsaammin.
Desinfiointivesi voi tällä viikolla haiskahtaa hivenen kloorilta. Desinfiointiveden annetaan vaikuttaa säiliössä muutaman tunnin ennen kuin se huuhdellaan pois.
Säiliöiden täyttäminen ei tapahdu hetkessä.
–Ne täytetään vähitellen ja täytöllä testataan vielä säiliöiden tiiviyttä. Veden laatu myös tutkitaan muutaman päivän päästä täytön jälkeen. Jos kaikki on kunnossa, torni on tämän jälkeen käyttökunnossa.
Altaiden pesun lisäksi vesitornilla tehdään vielä pieniä viimeistelytöitä. Urakoitsija luovuttaa tornin tilaajalle eli Huittisten kaupungille 18. joulukuuta. Uuden tornin käyttöönotto tehdään yhdessä kaupungin vesihuoltolaitoksen kanssa.
–Kuluttajat eivät tornin vaihdosta huomaa. Siinä vain suljetaan vanhan tornin venttiili ja uusi torni jää käyttöön, sanoo Lasse Kivekäs.

Lisää kuvia löydät alla olevasta linkistä.

http://www.lauttakyla.fi/galleria/251115/kuvia-vesitornista

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.