Antti Rinne piipahti Huittisissa

25.02.2017 - 10:34 Marja-Liisa Hakanen
Antti Rinnettä (vas.) kävi tervehtimässä myös kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.

SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne vieraili tänään lauantaina Huittisissa. Hän tapasi huittislaisia Lautturin pihalla ja totesi, että vaikka valtakunnan politiikassa riittää töitä, on välttämätöntä jalkautua myös maakuntiin ihmisiä tapaamaan.
–Eihän sitä muuten tietäisi, mitä tapahtuu ihmisten arjessa, mikä heitä askarruttaa ja huolestuttaa.
Rinteen mukaan kansalaisilla on tällä hetkellä monenlaisia huolia, ja kaikenikäiset ihmiset tulevat herkästi kertomaan niistä.
–On esimerkiksi paljon eläkeläisiä, jotka joutuvat miettimään, ostaako lääkkeitä vai ruokaa. Hallituksen leikkaukset purevat kipeästi myös lapsiperheisiin. 90-luvulla lapsiperheisiin tehtiin 60 000 kotipalvelukäyntiä vuodessa, nyt niitä on 10 000. Siinä on kunnilla miettimistä, miten perheitä tuetaan.
–Meillä on paljon 16-vuotiaita nuoria poikia, joiden lukutaito on niin heikko, että heidän on vaikea päästä toisen asteen koulutukseen. Meillä on 48 000 nuorta, jotka ovat kokonaan työelämän tai koulutuksen ulkopuolella. Jonkin paikan löytäminen heille on yksi suurimmista haasteistamme.

Keskusteluissa paikallisten päättäjien ja tavallisten kuntalaisten kanssa puheenaiheeksi nousivat myös sote-asiat.
Rinteen mielestä sote-uudistuksen sisältö on paikoin hyvin sekava. Hän totesi, että uudistuksen toteuttamisessa törmätään vielä perustuslakiongelmiin.
–Jos tällä mallilla edetään, luvassa on iso sotku. Pitäisi vielä rauhassa katsoa kokonaisuutta. En tietenkään kritisoi sitä hyvää valmistelua, jota sitäkin on tehty, mutta paljon on vielä avoimia asioita, jotka kaipaisivat tarkempaa pohdintaa ja selvittelyä.
Soten lisäksi Huittisissa puhuttiin kuntavaaleista ja ehdokkaiden hankkimisesta.
–Se ei ole ollut tällä kertaa yhdellekään puolueelle helppoa. Töitä ehdokkaiden saamiseksi tehdään kuitenkin viimeiseen saakka, Rinne vakuutti.
 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.