Festivaaleissa filmejä heinäkuussa ja lähiruokaa elokuussa

25.01.2019 - 05:36 Minna Karru ja Marja-Liisa Hakanen
Käsikirjoittaja-ohjaaja Thomas Laine (oik.) ja kuvaaja Peter Laine toivat Huhtamon ensimäiseen filmifestivaaliin kesällä 2017 elokuvansa Viraali. Kuva: Minna Karru

Huhtamon filmifestivaalin toinen tuleminen on 18.–21. heinäkuuta. Ideoija Pekka Ollulan mukaan tavoitteena on, että jatkossakin Huhtamossa juhlitaan elokuvafestivaaleja joka toinen vuosi.

Kesän 2017 tapaan elokuvia näytetään Huhtamon kirkossa, Honkapirtillä ja Honkapirtin ladossa. Uusi tapahtumapaikka on Mäenpään työväentalo Punkalaitumella.
–Huhtamo valtaa alaa, leukailee Ollula.

Elokuvien listaa Ollula ei vielä paljasta kuin kahden nimen osalta.
–Sininen imettäjä on joka kerta mukana. Yleisön toiveesta uusitaan Jeanne d’Arcin kärsimys.  (..)

Ensimmäinen Lauhan lähiruokafestivaali sai viime kesänä niin suuren suosion, että se järjestetään jälleen 23.–24. elokuuta. Maamiesseuran ideoima ja organisoima tapahtuma houkutteli Maijapirtille sekä ison joukon lähituottajia että lähiruuasta kiinnostunutta yleisöä. Kaikki toivoivat, että tapahtuma saisi jatkoa.

–Tuottajia on jo ilmoittautunut mukaan, samoin talkoolaisia ja kaikki ovat taas innolla suunnittelemassa tapahtumaa. Etsimme parhaillaan rahoitusta ja sen suhteen on monta verkkoa vesillä, festivaalin tuottaja Annika Eklöf kertoo.

Hän sanoo, että tapahtuma järjestetään joka tapauksessa. Rahoituksesta riippuu, millaisena se toteutuu.

–Järjestelyissä on tällä kertaa mukana Koti kylään -hanke. Festivaalilla esittäytyvät eri maiden keittiöt, joissa valmistetaan ruokaa suomalaisista lähiraaka-aineista. On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea syntyy.

 

 

Korjattu klo 8.11 otsikossa filmien kohdalle sana heinäkuussa.

 

 

Lue jutut loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

 

 

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.