Neljännen kirkon 125 vuotta oli juhlan aihe Vampulassa

23.09.2019 - 05:08 Mirja Mihalic
Juhlavieraita Vampulassa oli seurakuntasalin täydeltä.

Ensimmäinen kirkko Vampulaan rakennettiin 17 sukupolvea sitten, vuonna 1590. Tässä kuussa seurakuntalaiset juhlivat 125 sitten rakennettua nykyistä kirkkoa. Se on järjestyksessä neljäs Vampulan pyhättö.

Kirkkorakennusten historiasta 125-vuotisjuhlassa kertoi Mennyt tulevaa koskettaa -historiakirjan pohjalta kirjatoimikunnan puheenjohtaja Tapio Nieminen.
–Ensimmäinen kappeli oli varmaankin vaatimaton rakennus, sillä vuoden 1955 kaivauksissa siitä ei löytynyt mitään havaintoa.

Nieminen kertoi, että kirkko rappeutui ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen Mikko Simonpoika rakennutti uuden kirkon lahonneen tilalle 1650. Piispan kehotuksesta kaikkien oli osallistuttava rakennustöihin. Kirkosta tehtiin kuitenkin liian pieni, ja sitä laajennettiin sekä 1696 että 1704.
– Kolmas kirkko rakennettiin nykyisen kirkon kohdalle Sallilan kylään Antti Piispasen johdolla. Se valmistui 1764. Kirkon ulkomitat olivat nykyisen kokoiset, jatkoi Nieminen.

Materiaaleja kirkon rakentamiseen tarvittiin paljon, kiviäkin 500 kuormaa. Perustukset olivat kuitenkin liian heikot ja kirkko vajosi lopulta syvälle maahan.
–Taas oli rakennettava uusi kirkko, tämä nykyinen, järjestyksessä neljäs. Kirkko vihittiin käyttöön 16.9.1894.
 

 

 

 

Lue juttu loppuun Lauttakylä-lehden numerosta 39.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.