Huhkolankodossa asuu onnellinen iso perhe

23.03.2017 - 14:34 Sari Mäkelä
Huhkolankoto saa kiitosta kodikkuudestaan, mutta myös ammattitaitoisesta ja sitoutuneesta henkilökunnasta. Yksikön esimiehenä toimii Päivi Maine (oik.), hoitaja Jaana Huhtala ja hoita-ja Satu Vahala. Kaija Järvinen toimi vuoteen 2002 asti Huhkolankodon en

Kehitysvammaisten asumisyksikkö Huhkolankoto Huittisissa on kehittynyt ja kasvanut kolmessakymmenessä vuodessa 11 vakituisen asukkaan kodiksi. Huhkolankoto järjestää myös tuettua asumista, tilapäisasumista ja päivähoitoa.
Huhkolankoto aloitti ohjattuna asumisyksikkönä 1987.
–Asukkaita oli aluksi kolme ja he olivat niin omatoimisia, että toimintaa pystyttiin hoitamaan kahdella työntekijällä ilman yövalvontaa, kertoo Kaija Järvinen, joka toimi Huhkolankodon ensimmäisenä vastaavana hoitajana.

Vuonna 1998 paikka muutettiin autetuksi asumisyksiköksi, jossa on ympärivuorokautinen valvonta. Työntekijöitä on nykyään yhdeksän ja puoli, sillä esimies Päivi Maine on puolet työajastaan asumisyksikkö Akkunassa.
Maine sanoo, että nykyisten asukkaiden yksilölliset tarpeet vaativat ympärivuorokautista apua ja tukea.
Huhkolankodossa on myös yksi tilapäispaikka, joka on käytössä tarpeen mukaan. Päivi Maine kertoo, että tilapäispaikan käyttö helpottaa tulevaisuudessa vakituiseen asumiseen muuttamista, kun paikka, muut asukkaat ja hoitajat ovat jo tuttuja.
–Meille on tärkeätä, että jokaisella asukkaalla on omannäköinen ja hyvä elämä. Jokainen saa sisustaa huoneensa niin kuin haluaa ja viettää aikaansa kuinka haluaa. Kotilomille voi lähteä ja käydä kyläilemässä ja harrastuksissa, Päivi Maine kertoo.
Huhkolankodonasukkaista kahdeksan käy työ- ja päivätoiminnassa. Heidät haetaan aamuisin taksilla, yksi haluaa mennä kävellen tai pyörällä.
–Päivällinen tulee Huittisten kaupungilta. Lounaan teemme itse. Kykyjensä mu-kaan asukkaat auttavat esimerkiksi astioiden laittamisessa ja pöytien siivoamisessa. Iltapalan jälkeen kukin menee omaa tahtiaan nukkumaan ja asukkaita autetaan iltatoimissa, kertoo hoitaja Jaana Huhtala.
–Tarkkoja kellonaikoja meillä ei ole, koska tämä on koti, korostaa Maine.

Huhkolankodosta järjestetään kerhotoimintaa, retkiä, konserttimatkoja, jumppahetkiä ja kesäisin grillaillaan sisäpihalla, joka on kuin toinen olohuone. Asukaspalavereissa kysellään kuulumisia ja keskustellaan yhteisistä asioista.
–Odotettuja ovat myös erilaiset vierailut. Karvakaverit on tuonut tänne halatta-viksi muun muassa ponin ja koiran. Sampulaisten jokavuotinen käynti ennen joulua on tärkeä. Silloin leikitään ja lauletaan, katsellaan näytelmä ja syödään puuroa ja soppaa. Perinne on jo Kaijan ajoilta asti, tietää Päivi Maine.
Lue koko juttu tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.