Huittisten kirjastoon kokonaan uusia laina-aineistoja – Kaikkea ei tarvitse hankkia itse

22.10.2019 - 05:12 Mikko Perttunen
Frisbeekiekot on tarkoitettu ulkokäyttöön. Eli älä ota mallia siitä, mitä kirjastotoimenjohtaja Jan-Erik Ylitalo kuvaajan pyynnöstä tekee.

Huittisten kirjastotoimenjohtaja Jan-Erik Ylitalo kertoo, että kirjastolta jopa hieman odotetaan uusia avauksia erilaisten aineistojen suhteen. Hitaassa mutta jatkuvassa kasvussa oleva e-kirjalainaus on tietysti luonnollista jatkumoa fyysisille opuksille, mutta samalla kortilla voi lainata muutakin.

Huittisten kirjastoon on uusina aineistoina nyt hankittu sisäcurlingkiekot ja -matto, frisbeegolfkiekkosettejä, XBOX One- ja Nintendo Switch -konsolipelejä ja 4K-elokuvia, joita ei itse asiassa ole vielä missään muussa satakirjastossa. Talveksi on kirjaston valikoimaan tilattu lumikenkiä. Liikuntavälineet on kirjastoon hankittu yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa.

Kirjaston lakisääteiset tehtävät liittyvät ensisijaisesti tietoon ja kulttuurisisältöi-hin sekä lukemisen ja yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistämiseen, mutta Ylitalo kertoo tehtävän olevan jatkuvassa muutoksessa. (..)

Erilaisten aineistojen määrä tulevaisuudessa tuskin ainakaan vähenee. (..)

Kirjaston fyysistä elokuvavalikoimaa täydentää testikäytössä ensi kevääseen saakka oleva Kirjastokino, joka on elokuvia, dokumentteja ja tv-sarjoja sisältävä suoratoistopalvelu.

–Kirjastokinon painopiste on suomalaisessa ja eurooppalaisessa elokuvassa, kun esimerkiksi kirjaston 4K-elokuvavalikoima on pitkälti uudempaa Hollywood-tuotantoa, Jan-Erik Ylitalo sanoo. (..)

Palveluun kirjaudutaan sisään tavallisilla kirjastotunnuksilla.

 

 

 

 

Lue juttu kokonaisuudessaan Lauttakylä-lehden numerosta 43 (23.10.2019).
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.