Latua!

22.02.2017 - 10:51 Mikko Perttunen
Kännölässä pystyi pari viikkoa sitten juuri ja juuri hiihtämään luistelutyylillä, mutta ladun tekemisestä ei ollut toivoakaan. Huittisten Ladun ja Polun Pertti Tiutun mukaan lumitykille olisi selkeästi tilausta.

Tämän vuosikymmenen vähälumiset talvet ovat tehneet hallaa huittislaiselle hiihtoperinteelle. Aiemmin lumivarmoina pidetyissä Harjun maastoissa HarjuHiihto jäi Vampulan Urheilijoilta ja Huittisten Ladulta ja Polulta järjestämättä jo kolmannen kerran neljän vuoden sisään. Maailman suurimman hiihtokoulun paikallistapahtuma Kännölän ulkoilualueella valtakunnallisena Sukella talveen -päivänä jouduttiin niin ikään perumaan lumenpuutteen vuoksi.

–Tässä on ollut niin monta vähälumista talvea, että kohta on kokonainen hiihtäjäsukupolvi menetetty, Lauttakylän Lujan hiihtojaoston puheenjohtaja Sauli Savolainen pahoittelee.

Tilanteeseen olisi yksinkertainen ratkaisu: lumitykki. Siihen liittyy kuitenkin muutama mutta, joista suurin lienee kustannuskysymys. Tykki itsessään jo maksaa, minkä lisäksi se tarvitsee vielä vesisysteemin ja käyttösähköä, eikä lumi myöskään liikahda laduille itsestään.

Lumitykin hankinta oli edellisen kerran tapetilla vuonna 2008, jolloin Vasemmistoliiton aloite äänestettiin nurin äänin 34-7. Esityksessä hankintaan oli budjetoitu 60 000 euroa.

–Nyt jos miettii, niin täällä olisi hiihdetty lähes koko ajan, jos olisi tykki. Se pa-rantaisi talviliikunnan mahdollisuuksia aivan radikaalisti, Huittisten nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja Teuvo Munkki kertoo.

Hänen mukaansa ihan kaikkea ei tarvitsisi edes hankkia. Esimerkiksi aggregaatti kaupungilta löytyisi jo valmiiksi. Vedenottoa helpottavat alueen joet.

Erilaisia vaihtoehtoja on monia. Vaikka uudessa opetussuunnitelmassa ei ehkä mainitakaan erikseen yksittäisiä urheilulajeja, toivoisi Savolainen myös kaupungin tulevan asiassa vastaan. Sekä Munkki ja Savolainen että hiljattain seuratyöstään palkittu Huittisten Ladun ja Polun Pertti Tiuttu korostavat myös hiihdon merkitystä terveyden ylläpitäjänä. Se ei ole pelkästään nuorten laji, vaan hiihtoa pystyvät harrastamaan ikääntyneetkin. Munkin mukaan iäkkäämmät joutuvat nyt latujen puuttuessa liukastelemaan sauvakävelyn parissa.

–Satsaus liikuntaan voisi näkyä tulevaisuudessa säästöinä terveydenhoitokuluissa, Tiuttukin muistuttaa.

–Kännölässä on autoja jokaiseen vuorokaudenaikaan silloin kun ladut ovat kunnossa. Eivät ne samat ihmiset välttämättä kulkeudu esimerkiksi uimahalliin, vaikka hanke tukisi myös uimahallia välillisesti, Savolainen lisää.

Savolainen uskoo, että myös kunta- ja seurarajat ylittävä yhteistyö olisi täysin mahdollista, erityisesti jos tykkiä olisi mahdollista liikutella. Yhteiseen tykkiinkin liittyy kuitenkin tiettyjä ongelmia. Pakkaspäiviä on näillä leveysasteilla niin vähän, että voi olla arpapeliä, kuka saa omalla vuorollaan tykitettyä tarpeeksi. Tykki ja sen urakointi olisi myös mahdollista vuokrata, kunhan vesipuoli olisi kunnossa.

–Kolmen neljän vuorokauden lumetuksella saataisiin esimerkiksi kahden kilometrin latu, joka olisi ihan riittävä, Savolainen selittää.

Lumelle olisi tarvetta niin urheiluseuroilla ja hiihtokouluilla kuin tavallisilla harrastajillakin. Kilpahiihtäjät lumeton maisema ajaa muualle harjoittelemaan. Kohteina ovat muun muassa Vinkin tykkilatu Sastamalassa ja Jämin hiihtotunneli. Jossain on päästävä harjoittelemaan, mutta erityisesti lähtö Jämiin vielä työpäivän jälkeen vie käytännössä koko illan.
Lumen puute näkyy myös tuloksissa: vielä muutama vuosi sitten lujalaiset olivat esimerkiksi Satakunnan Hiihdon Seuracupissa ykkösenä vuosi toisensa perään, mutta viime aikoina voiton ovat korjanneet muut seurat. Viime keväänä cupin voiton korjasi Rasti-Lukko, joka sai lumitykin käyttöönsä vuonna 2014. Myös junnujen kisoissa raumalaiset ovat niittäneet viime vuosina menestystä.
Lujan hiihtokoulussa on takavuosina harjoiteltu torstaisin ja kilpailtu tiistaisin yli 50 lapsen voimin. Savolainen kertoo, että nyt hiihtokoulussa on kerrallaan enää kymmenisen lasta. Tänä talvena ei ole kisaamaan päästy vielä kertaakaan.

–Talvella ei ole ihan valtavasti koko perheen liikuntamuotoja ulkona. Mitä noita kuntalaisiakin kuuntelee, niin siellä on suuri joukko, joka toivoisi hiihtomahdollisuutta, hän sanoo.

Lauttakylän Lujan hiihtojaosto, Vampulan Urheilijoiden hiihtojaosto ja Huittisten Latu ja Polku ovat yhdessä herättelemässä taannoin haudattua lumitykkihanketta henkiin.
Huittisten kaupungintalon valtuustosalissa järjestetään keskiviikkona 1. maaliskuuta kello 18 yleisötilaisuus, jonne toivotaan kaikkia hankkeesta kiinnostuneita tahoja paikalle.
Järjestäjät toivovat myös, että läsnä olisi päättäjiä.

Lue koko juttu 22.2. Lauttakylä-lehdestä. Voit tilata lehden tästä.

KOMMENTIT
10. maaliskuu 2017 - 9:22Hiihtäjä
Mikä oli kokouksen lopputulos? Saadaanko Huittisiin tykkilumi latu ?

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.