Autopalo ja liukasteluja

21.02.2017 - 13:05 Mikko Perttunen
Aittakadun autopalo olisi voinut esimerkiksi yöaikaan tehdä isoa tuhoa. Nyt palo huomattiin nopeasti.

Maanantain liukas sää aiheutti Huittisissa ainakin kaksi ulosajoa. Iltakuuden jälkeen paperilastissa oleva puoliperävaunuyhdistelmä suistui ojaan Raijalan ohituskaistalla Helsinkiin päin. Kymmenen minuuttia aiemmin ajoi ojaan henkilöauto niin ikään ohituskaistalla, mutta vain Porin suuntaan. Kummassakaan onnettomuudessa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Pelastusviranomaiset eivät ehtineet ensimmäiselle onnettomuuspaikalle, kun tuli jo tieto toisesta.
Tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen Huittisten Aittakadulla paloi henkilöauto autokatoksessa. Palo ehti sytyttää myös 11 auton autokatoksen rakenteita, mutta koska palo huomattiin nopeasti, ei tuli päässyt leviämään koko katokseen, ja muut autot selvisivät vahingoittumattomina. Syttymissyystä ei ole vielä tietoa, mutta mikään ei viittaa tahallisuuteen. Auto oli hiljattain ollut huollossa.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.