Lisää kaloja ja valvontaa

20.09.2018 - 05:25 Mikko Perttunen
Kalastusalueen isännöitsijä Mikael Urpo ProAgrian Satakunnan kalatalouskeskuksesta (vas.) sekä Kokemäenjoen-Loimijoen kalastusalueen vasta tehtävissään aloittaneet puheenjohtaja Tauno Kykylä ja kalastuksenvalvoja Teemu Vigren tekevät jokainen oman osansa.

 

Kokemäenjoen-Loimijoen kalastusalue yhdistyy Sääksjärven kalastusalueen kanssa yhteiseksi kalatalousalueeksi vuoden vaiheessa. Se on osa valtakunnallista uudistusta, jonka tavoitteena on kalavarojen kestävän käytön ja hoidon suunnittelu. Täällä päästään helpolla, sillä joissain paikoissa kourallinenkin kalastusalueita joutuu löytämään yhteisen sävelen – eikä se ilmeisesti ole kaikkialla onnistunut aivan ilman riitasointuja.

−Vuodenvaihteeseen mennessä pitäisi laittaa pillit pussiin kalastusalueen osalta. Sen jälkeen valvottava alue on isompi, ja myös talouspuolen yhteensovittamisessa voi olla haasteita. Yhdistyminen on yksi isoista asioista, joita meillä on meneillään, Kokemäenjoen-Loimijoen kalastusalueen tuore puheenjohtaja Tauno Kykylä kertoo.

Pienen ikänsä kalastanut Kykylä valittiin kalastusalueen puheenjohtajaksi kesällä. Hän näki tilanteen Kokemäenjoella olevan niin vakava, että asialle oli tehtävä jotain.

−Istutukset ovat jääneet muutamana vuonna rästiin, osittain siitä syystä, ettei poikasia ole ollut saatavilla. Niitä yritetään nyt lisätä, ja niihin koetetaan myös saada enemmän järkeä, Kykylä sanoo.

 

 

 

Lue juttu loppuun tämän viikon Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.