Tunnistautumisen säännöt tiukentuivat - Vieläkö pärjää ajokortilla?

17.01.2019 - 05:02 Mikko Perttunen
Marjut Yli-Korpela kertoo, että monia Postin asiakkaita on mietityttänyt, millä tästä eteenpäin voi todistaa henkilöllisyytensä. Mikään ei vuodenvaihteessa ole sen suhteen muuttunut.

Vuodenvaihteessa tunnistautumisen pelisäännöt muuttuivat. Koska koko muutos näyttäytyy monen silmissä hieman epäselvältä, päätti Lauttakylä-lehti selvittää, missä pärjää vielä ajokortilla ja mihin tarvitaan passi tai henkilökortti. (..)

Poliisiasiointi
Valmiiden passien ja ajokorttien noutamisen yhteydessä henkilöllisyyttä ei ole enää mahdollista todistaa ajokortilla, vaan ainoastaan voimassaolevalla passilla tai henkilökortilla. Poliisi voi erikseen sallia noutamisen myös vähän aikaa sitten vanhentuneella passilla tai henkilökortilla. (..)

Pankkiasiointi
Uuden passin ja henkilökortin noutamisen lisäksi ajokortti ei enää kelpaa vahvaa sähköistä tunnistautumisvälinettä myönnettäessä. Tällaisia ovat esimerkiksi pankkitunnukset, joita ei saa pelkällä ajokortilla. (..)

Matkahuolto ja posti
−Ajokortti hyväksytään Postissa edelleen henkilöllisyystodistuksena eli tähän ei ole tullut mitään muutoksia, sanoo kauppias Jaakko Kauppinen K-supermarket Lautturista, jonka tiloissa Posti toimii. (..)

Kauppa ja Alko:
Ajokortti sopii iän todistamiseen esimerkiksi tupakka- ja alkoholiostoksilla.

 

 

 

Lue juttu kokonaisuudessaan tämän viikon Lauttakylä-lehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.