Sallila Sähköasennukselle historiansa suurin sopimus

15.09.2015 - 10:46 Minna Karru

Sallila Sähköasennus Oy on solminut Caruna Oy:n kanssa sopimuksen Carunan sähkönjakeluverkkojen rakentamisesta ja saneeraamisesta Lounais-Suomen ja Satakunnan alueilla.
Sallila Sähköasennus aloittaa työt Carunan jakelualueella syksyn aikana suunnittelulla. Rakentaminen alkaa vuodenvaihteen jälkeen. Sallila Sähköasennus vastaa kokonaisuudessaan verkon suunnittelusta, rakentamisesta sekä käyttöön ottamisesta.

–Kolmivuotisen sopimuksen arvo on noin 15 miljoonaa euroa. Kyseessä on suurin yksittäinen sopimus Sallilan Sähköasennuksen historiassa, sanoo toimitusjohtaja Janne Vettervik.
Sopimuksella on toimitusjohtajan mukaan merkitys myös työllisyyteen. – Olemme joskus joutuneet miettimään ratkaisuja työllisyyden turvaamiseksi, mutta nyt voimme jopa rekrytoida lisää väkeä.

Sopimus on osa Carunan laajempaa verkonrakennusprojektia, jossa Sallilan lisäksi on kolme muuta yhteistyökumppania.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.