Vain kaksi paikalla lautakunnan kokouksessa

15.06.2018 - 09:52 Satu Ojala

Huittisten ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokous jouduttiin siirtämään keskiviikolta, kun kokous ei ollut päätösvaltainen. Kokouksessa oli paikalla vain kaksi luottamushenkilöä eli puheenjohtajan lisäksi yksi lautakunnan jäsen.
-Olen ollut mukana Huittisten kunnan, kauppalan ja kaupungin luottamustoimissa 50 vuotta ja ensimmäisen kerran kävi näin, että kokousta ei voitu pitää. Uusi kokousaika on sovittu ensi keskiviikoksi eli 20. kesäkuuta, kertoo lautakunnan puheenjohtaja Aarno Korpela (sd).
Lautakunnassa on puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä. Jotta kokous on päätösvaltainen, pitää paikalla olla puheenjohtajan lisäksi neljä jäsentä.

-Luottamustehtävä on kunnia-asia. Totta kai aina voi käydä unohduksia tai tulla äkillisiä esteitä, mutta jos jo hyvissä ajoin tietää, että ei pääse kokoukseen, on siitä ilmoitettava. 
Kaksi lautakunnan jäsentä oli ilmoittanut esteestä. Varajäseniä ei saatu paikalle.
Lautakunnan asialistalla oli muun muassa Pic N Payn poikkeuslupahakemus, joka koskee 5800 neliön myymälän rakentamista Sahkoon.

KOMMENTIT
15. kesäkuu 2018 - 11:57Nimimerkki: 56809
Kahdeksan jäsentä ja kaikilla varajäsenet, eli 14 jäsenellä pitää olla pätevä este jättää luottamustehtävä hoitamatta.
15. kesäkuu 2018 - 14:17Nimimerkki: sisar
Vasemmiston lautakunnanjäsen oli paikalla, missä oli muut lautakunnanjäsenet
15. kesäkuu 2018 - 17:05Nimimerkki: Kuntalainen
No jopas meillä onkin luotettavia jäseniä lautakunnassa.Vaaleissa on kova hinku päästä päättämään asioista ja näin sitten toimitaan.Täytyypä miettiä tarkkaan,ketä seuraavissa vaaleissa äänestää.

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.