Maasta multaan

13.09.2018 - 05:25 Mikko Perttunen
Nordkalkin Vampulan louhoksella räjäytellään keväisin ja syksyisin. Vampulan louhos on samaa yksikköä Siikaisten ja Paraisten kanssa.

Vampulan kohdalla Turun tielle näkyy Nordkalkin tuotantolaitoksen korkeiden siilojen lisäksi nyt myös uutuuttaan hohtava varastohalli. Noin 400 000 euron investointi toi pihapiiriin 1500 neliötä lisää varastotilaa.

−Meillä on kaksi uutta tuotetta, joita varten kerta kaikkiaan tarvittiin lisää tilaa tänne, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme, myyntipäällikkö Jan Drugge kertoo. (..)

−Kun maailma muuttuu, meidän on muututtava mukana. Toimintaa kehitetään, jotta sivutuotteita pystyttäisiin paremmin ja paremmin hyödyntämään. Tavoite on, että kaikki materiaali mitä louhitaan, tulisi myös käytettyä. Sivukiveä on hyödynnetty esimerkiksi Paraisilla saariston rantainfran rakentamiseen, viestintäasiantuntija Emmi Nuppula kertoo. (..)

Vampulan yksikkö on vain pieni palanen kymmenen maata ja 22 kaivosta käsittävässä kokonaisuudessa, mutta maanparannuskalkin osalta se on iso tekijä. Sijainti keskellä maaseutua on strateginen.

−Tätä ympäröivää aluetta voisi kuvata ruokaklusteriksi, jossa on paljon isoja tiloja ja muun muassa rehutehtaita, jotka käyttävät Nordkalkin tuotteita rehunvalmistuksessa. Meiltä menee käytännössä kaikki kalkki maatalouteen, laadunohjaaja Jari Yli-Sipilä sanoo.

 

 

 

Lue juttu kokonaisuudessaan tämän viikon Lauttakylä-lehdestä
tai digilehdestä.
Lauttakylä-lehden voi tilata täältä.
Oletko jo ladannut Lauttakylä-lehden Raitti-mobiilisovelluksen?

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.