Maalipalloilijoilla jarru päällä

12.09.2016 - 05:41 Minna Karru
Uhrautuva pelikään ei auttanut maalipalloilijoita USA-ottelussa. (Kuva: Paralympiakomitea)

Suomen maalipalloiljoiden puolustus oli sunnuntai-illan USA-ottelussa varmempaa kuin aikaisemmissa otteluissa, mutta vastustajan todella tiivistä joukkuepuolustusta ei pystytty yllättämään. USA vei paralympialaisten turnauksessa voiton 6-2.
Suomen ainoasta pelitilanteessa syntyneestä maalista vastasi Petri Posio. Jarno Mattila onnistui rangaistusheitossa.

Tappio merkitsee sitä, että jatkopeleihin pääsyyn ei riitä edes voitto Kiinasta alkusarjan viimeisessä ottelussa, joka pelataan Suomen aikaan keskiviikon vastaisena yönä klo 00.15.

Päävalmentaja Timo Laitinen oli harmissaan, kun Suomen peli ei ala kulkea.
-Jarru on päällä eikä se tunnu aukeavan, Laitinen totesi paralympialaiskomitean tiedotteen mukaan.
-Olemme pelanneet puolustuksen kautta ja nyt päästetään ihan liikaa vastustajalle. Hyökkäyksessä ei olla tarpeeksi rohkeita, nyt pitäisi jo uskaltaa ottaa riskejä.

 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.