Porin omaisuusrikosten sarjasta epäillään 11 henkilöä

10.11.2010 - 06:20 Minna Karru

Satakunnan poliisilaitoksella on ollut tutkinnassa laajahko omaisuusrikosten sarja.
Teoista epäillään 11 henkilöä. Viisi heistä on esitutkinnan aikana ollut vangittuna. Kaikki epäillyt ovat Porin seudulta olevia nuoria aikuisia. Kaksi heistä on naisia.
Esitutkinnassa on selvitetty noin kolmeakymmentä alkusyksyn aikana Porissa tapahtunutta omaisuusrikosta. Kyseessä on ollut varkauksia, törkeitä varkauksia ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia.
Anastettu on henkilö- ja pakettiautojen sekä moottoripyörien lisäksi mönkijöitä, perävaunuja, ruohonleikkureita ja erilaisia sähkötyökaluja. Lisäksi on selvitetty kolmen ampuma-aseen anastus ja tapauksiin liittyvät ampuma-aserikokset.
Suurin osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin ja palautettu omistajilleen. Poliisi on esitutkinnan aikana paljastanut kolme varastetun tavaran kätköä.
Rikossarjan esitutkinta on vielä osin kesken. Esitutkinnan valmistuttua se siirtyy syyteharkintaan Satakunnan syyttäjänvirastoon.
 

Kommentoi asiallisesti

Kirjoita kommenttisi selkeästi ja napakasti. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise. Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua ja muokkaa niitä tarvittaessa.

Rakentavasti kriittiset, asialliset kommentit ovat tervetulleita.